Liisa Peura-Kapanen

Kuva: Kauppakeskus Itis.

Rahankäyttö ja kuluttajien valintakäyttäytyminen liittyvät pitkälti tapoihin ja tottumuksiin, joihin puolestaan vaikuttavat monet sosioekonomiset tekijät kuten ikä, sukupuoli, tulot ja koulutus. Artikkelissa tarkastellaan kulutusta rahankäytön näkökulmasta, ja kysytään, kuinka paljon ovat yksinasuvan ja yksinhuoltajan kulutusmenot ja mihin he käyttävät rahansa.

Yksinasuvien ja yksinhuoltajien isot asumismenot tarkoittavat sitä, että heillä jää käytettäväksi muuhun kulutukseen pienempi osuus kuin muilla kotitaloustyypeillä. Yksinasuvien kulutuksessa korostuvat muihin kotitaloustyyppeihin verrattuna myös matkailu sekä ravintola- ja kahvilapalveluiden käyttö. 

Kulutus on muuttunut ja monipuolistunut

Tulojen ja elintason kohoamisen myötä kotitalouksien kulutus on paitsi kasvanut, myös kulutuksen rakenne on muuttunut ja monipuolistunut. Välttämättömien menojen osuus kulutuksesta on pienentynyt ja valinnaisen kulutuksen puolestaan kasvanut. Kulutustottumukset vaihtelevat ja myös muuttuvat suhdannevaihteluiden ja teknologian kehityksen seurauksena. Kulutuksen rakennemuutos näkyy esimerkiksi erilaisten palvelujen kulutuksen kasvuna. Yleisestä elintason noususta kertovat ulkona syömisen tai erilaisen vapaa-ajan käyttöön liittyvän kulutuksen kasvu. (esim. Raijas 2014.)

Yksin asuvien kulutuksen tarkastelun tekee erityiseksi se, että monet kotitalouksissa tarvittavat laitteet ovat välttämättömiä sekä yhden hengen kotitalouksissa että monilapsisissa perheissä. Yksinasuvalle ei tule ns. mittakaavaetua siitä, että useampi kotitalouden jäsen voi käyttää samoja kotiin hankittavia laitteita, ja monet asiat voidaan hankkia yhteiseksi (esim. Wilska 2013). Yksin asuva joutuu vastaamaan kaikesta yksin; yllättävissä elämäntilanteissa ja taloudellisten vaikeuksien kohdatessa on selviydyttävä ilman muiden apua.

Kulutusmenojen tarkastelun ja kulutusyksiköiden laskentatapojen tavat

Kulutusmenoja tarkastellaan tässä artikkelissa Tilastokeskuksen kulutustutkimusaineiston pohjalta. Kulutustutkimus toistetaan 5-6 vuoden välein. Tuorein käytettävissä oleva aineisto on vuodelta 2012. Artikkelia varten aineiston kulutusmenotiedot on muunnettu vastaamaan tämän hetken hintatasoa.

Kulutustutkimus on väestörekisteritietoihin perustuva otostutkimus, jonka tiedot kerätään eri lähteistä, muun muassa haastatteluilla ja kirjanpidolla. Haastattelussa selvitetään kotitalouden taustatiedot sekä mm. kestotavaroiden omistus ja hankinnat sekä asumismenot. Haastattelun ohella kotitaloudet pitävät kahden viikon ajan kirjaa ostoksistaan ja ottavat niistä talteen myös kuitit. Osa tiedoista saadaan rekistereistä. (SVT2014.)

Kulutusmenoja voidaan tarkastella sekä kulutusyksikkökohtaisina että kotitalouskohtaisina. Kulutusyksikköä kohti lasketuilla tuloilla ja kulutusmenoilla voidaan verrata kooltaan ja rakenteeltaan erilaisia kotitalouksia toisiinsa. Kulutusyksiköiden laskutapoja on useita erilaisia. Tulonjakotilastossa ja kulutustutkimuksessa on käytetty vuodesta 2002 lähtien Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin suosittamaa OECD:n ns. muunnettua kulutusyksikköasteikkoa. Siinä kotitalouden ensimmäinen aikuinen saa painon 1, muut yli 13-vuotiaat saavat painon 0,5 ja lapset saavat painon 0,3 (0–13-vuotiaat). (SVT 2014).

Yksinäinen kuluttaa saman verran kuin taloudet keskimäärin

Seuraavassa taulukossa 1 kuvataan eri kotitaloustyyppien kulutusmenoja kulutusyksiköittäin vuoden 2012 kulutusmenotutkimuksen mukaan käyvin hinnoin.

 

Taulukko 1. Kulutusmenot (EUR/kulutusyksikkö) kotitaloustyypeittäin vuonna 2012, käyvin hinnoin

 

Yksinasuvien kulutusmenot olivat vuonna 2012 tämän päivän hinnoiksi muutettuna 23 573 euroa vuodessa eli 1964 euroa kuukaudessa. Kuten taulukko 1 osoittaa, yhden hengen taloudessa menot ovat lähellä kaikkien talouksien keskiarvoa. Yksinhuoltajatalouksien menot ovat noin 800 euroa tätä pienemmät vuodessa. Pienimmät kulutusmenot ovat vanhustalouksilla. Selvästi korkeimmat menot kulutusyksikköä kohti ovat lapsettomilla pariskunnilla ja sen jälkeen kahden huoltajan lapsiperheillä. Kulutusmenojen osuus käytettävissä olevista tuloista on keskimäärin 86 prosenttia, mutta vaihtelee suuresti taloustyypeittäin.

Raijas ja Varjonen (2009) ovat tarkastelleet kulutuksen muuttumista. Kulutusmenojen kasvu elintason kohoamisen myötä on muuttanut ja monipuolistanut kulutuksen rakennetta. Toisaalta eri väestöryhmien kulutus on muuttunut entistä samankaltaisemmaksi, mutta erot euromääräisissä menoissa ovat kasvaneet ryhmien välillä. Merkittävää viimeisen vuosikymmenen aikana on ollut myös vapaa-ajan kulutuksen suhteellisen osuuden lisääntyminen kulutusmenoissa, samoin tietoliikenteen merkityksen kasvu kulutuskohteena. (Raijas & Varjonen 2009). Asumisen menojen osuus kokonaiskulutuksesta kasvoi vuosien 1985 ja 2012 välillä 20 prosentista 28 prosenttiin, elintarvikemenoissa oli puolestaan laskua 20 prosentista 12 prosenttiin (Honkkila 2014). 

Seuraavassa tarkastellaan lähemmin yhden hengen talouksien ja yksinhuoltajatalouksien kulutuksen rakennetta päämenoryhmittäin (Taulukko 2).

 

Taulukko 2. Yhden hengen ja yksinhuoltajatalouksien kulutusmenot (EUR/kulutusyksikkö) vuonna 2012, käyvin hinnoin

 

Kolme suurinta menoryhmää ovat molemmilla kotitaloustyypeillä asuminen, liikenne ja elintarvikkeet. Yksi merkittävä ryhmä yksinasuvilla ovat myös kulttuurin ja vapaa-ajan menot, joiden osuus on 11 prosenttia kulutusmenoista. Yhteensä arjen perusasioihin eli asumiseen, ruokaan ja liikenteeseen kuluu reilusti yli puolet (56–57 %) kokonaiskulutusmenoista. Kolme suurinta menoryhmää ovat samat myös muilla kotitaloustyypeillä kuin tässä tarkastelluilla (SVT 2013).  Vähiten käytettiin vaatteisiin, alkoholijuomiin, terveyteen ja tietoliikenteeseen.

Asumiseen, liikenteeseen, elintarvikkeisiin ja kulttuuriin sekä vapaa-aikaan kulutettiin eniten

Vaikka kulutuksen rakenne näyttää eri kotitaloustyypeillä varsin samankaltaiselta, myös eroja löytyy. Yksinasuvilla asuminen vie kokonaiskulutusmenoista 31 prosenttia, ja myös yksinhuoltajilla lähes yhtä suuren osan (29 %). Muilla kotitaloustyypeillä asumisen osuus kokonaiskulutuksesta vaihtelee. Lapsettomilla pariskunnilla ja kahden huoltajan lapsiperheillä asumisen menot ovat 24 prosenttia menoista, vanhustalouksilla peräti 37 prosenttia (SVT 2013). Se, että asumisen menot vievät kulutuksesta suuren osan, merkitsee sitä, että muuhun kulutukseen on käytössä vähemmän rahaa. Näin on erityisesti juuri yksinasuvilla, yksinhuoltajilla ja myös vanhustalouksilla.

Asumismenojen yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että vuokralla asumisesta johtuvat menot ovat yksinasuvilla selvästi suuremmat kuin muissa talouksissa. Yhden hengen talouksien asumismenojen suuruus ilmenee juuri Helsingissä, jossa esimerkiksi kaikista yksinasuvista 53 prosenttia asui vuonna 2011 vuokra-asunnoissa ja näistä enemmistö vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa (Helsingin kaupungin tietokeskus 2013). Saman selvityksen mukaan nuorten ikäryhmässä (alle 25–vuotiaat) peräti 83 prosenttia ja 25–29-vuotiaista 73 prosenttia asui vuokralla. Myös yksinhuoltajaperheistä enemmistö (59 %) asui vuokra-asunnossa. Asumisen kalleus tiedetään isoksi ongelmaksi pääkaupunkiseudulla talouksien toimeentulon näkökulmasta.

Liikenteen menot muodostuvat hyvin monenlaisista eristä. Menoihin lasketaan sekä auton hankintaan ja käyttöön liittyviä menoja että ns. kuljetuspalveluiden käyttöön liittyviä menoeriä. Viimeksi mainittuja ovat matkaliput ulkomaille sekä maanteitse, junalla ja laivalla tapahtuvat matkat Suomessa. Valmismatkat eivät liikennemenoihin kuitenkaan sisälly vaan ne ovat osa vapaa-ajan kulutusta. 

Yksinasuvien ja yksinhuoltajatalouksien liikennemenot ovat 14–15 prosenttia kaikista kulutusmenoista, mikä on hieman pienempi osuus kuin kaikilla talouksilla keskimäärin. Selitys löytyy yksinasuvien ja yksinhuoltajien muita talouksia pienemmistä oman auton hankinta- ja käyttömenoista. Yksin asuvista 56 prosentilla on auto, mutta esimerkiksi lapsettomista pariskunnista auton omistaa 87 prosenttia (SVT 2013). Vastaavasti erilaisiin kuljetuspalveluihin yksinasuvilla kuluu suhteellisesti enemmän rahaa kuin muilla talouksilla. Esimerkiksi ulkomaan matkalippuihin yksin asuvat käyttivät 294 euroa vuonna 2012, mikä on selvästi enemmän kuin esimerkiksi yksinhuoltajilla (125 euroa) tai kahden huoltajan lapsiperheillä (179 euroa) kulutusyksikköä kohti.

Elintarvikkeisiin ja alkoholittomiin juomiin yksinasuvat käyttivät noin 2480 euroa vuodessa. Elintarvikkeiden osuus (11 %) kulutusmenoista on jonkin verran pienempi kuin muilla talouksilla (SVT 2013). Elintarvikkeet-menoryhmän sisällä yhden hengen taloudet poikkeavat muista ryhmistä muun muassa enenevässä määrin valmisruokien käyttäjinä, minkä Aalto ja Peltoniemi (2014) näkevät johtuvan elämäntyylin eroista. Valmisruokia suosivat erityisesti nuoret ikäluokat. Yksinhuoltajilla elintarvikehankintoihin kuluu 13 prosenttia kokonaiskulutusmenoista.  

Hotelli-, kahvila- ja ravintolamenojen osuus (6 %) on yhden hengen talouksissa suurempi kuin muissa taloustyypeissä (1–5 %). Menoissa heijastuu varsinkin nuorten yhden hengen talouksien elämäntapa. Erityisesti nuorimmissa yksinasuvien talouksissa ruokaa ei valmisteta kotona itse, vaan ruokailu ravintoloissa on yleistä, ja merkittävä osuus ruokailun menoista suuntautuu kodin ulkopuolella ruokailuun. Sen sijaan esimerkiksi eläkeläistalouksissa ruoka tehdään itse tai käytetään kaupan valmisruokia. Yksinasuvat käyttivät kahviloihin ja ravintoloihin yli 1100 euroa vuodessa. Tämä on lähes yhtä paljon kuin lapsettomilla pariskunnilla, mutta huomattavasti enemmän kuin muilla talouksilla. Jos ravintoloissa nautittu alkoholi lisätään kyseessä oleviin menoihin, ero muihin kotitaloustyyppeihin kasvaa entisestään. (Raijas & Varjonen 2009.)

Kulttuuriin ja vapaa-aikaan liittyvässä kulutuksessa näkyy kulutuksen rakenteen muuttuminen muun muassa teknologian kehityksen myötä. Erilaiset viihde-elektroniikan ja tietotekniset laitteet ovat yleistyneet. Markkinoille tulee jatkuvasti uusia laitteita, mikä heijastuu kulutusmenoihin. Vapaa-ajan kulutus on myös monipuolistunut: vapaa-ajalle haetaan miellyttäviä ja nautintoja tuottavia asioita. Kulutustutkimuksessa tähän menoryhmään sisältyy sekä erilaisten laitteiden hankintoja (mm. taulutelevisiot, DVD-laitteet, digikamerat, kannettavat tietokoneet ja tabletit) että palvelujen käyttöä (esim. urheilu- ja vapaa-ajan palvelut, teatterit, konsertit yms. sekä valmismatkat). 

Terveyteen, vaatteisiin, alkoholiin ja tietoliikenteeseen kulutettiin vähiten

Terveyteen yksinasuvat kuluttivat suhteellisesti yhtä paljon (3 %) kulutusmenoistaan kuin taloudet keskimäärin. Pienituloisten yksinasuvien on kuitenkin todettu tinkivän juuri terveysmenoista ja lääkkeistä ruoan ohella (ks. Borg & Hietaniemi tässä kirjassa).  

Vuonna 2012 vaatteisiin ja jalkineisiin yksinasuvat kuluttivat alle 700 euroa (3 % kulutusmenoista) ja yksinhuoltajat lähes 1000 euroa (4 %) (Taulukko 2). Suomalaisten kulutusosuus vaatteisiin on pysynyt 1990-luvulta lähes muuttumattomana. Suomalaisten vaate- ja ulkonäköön käyttämä summa on Eurooppalaista keskitasoa. Vaatteiden hankinnassa perusteena on usein tarvelähtöisyys. Suomalaiset arvioivat kauneudenhoitoon käytettävän kulutuksen itselleen yhtä merkityksettömäksi kuin alkoholin kulutuksen (Sarpila 2013).

Alkoholiin ja tupakkaan yksinasuvat käyttävät suhteellisesti enemmän kuin taloudet keskimäärin, lähes 700 euroa vuodessa. Ainoastaan lapsettomilla pareilla alkoholin ja tupakan kulutusmenot ovat tätä suuremmat. Kuten edellä jo mainittiin, osa menoista on ravintoloissa nautittua alkoholia.

Tietoliikenteeseen eli matkapuhelimiin, niiden puhelumaksuihin sekä internetkustannuksiin yksinasuvat ja yksinhuoltajat käyttivät rahaa suunnilleen saman verran kuin muut taloudet eli noin 600–700 euroa vuodessa. Vanhustalouksissa tietoliikenteen menot olivat tätä pienemmät. Matkapuhelimista ja internetistä on tullut välttämättömyyshyödykkeitä, jotka hankitaan tulotasosta riippumatta. Osa vanhustalouksista ei ole tässä kehityksessä mukana. Suomalaisesta ajankäyttötutkimuksesta on havaittu, että yksin asuvien ruudun takana ja erityisesti tietokoneella viettämä aika on lisääntynyt (ks. Hanifi tässä kirjassa).

Tulot määrittelevät kulutusta

Kulutusvalinnat ja -tavat riippuvat hyvin pitkälle taloudellisista resursseista ja niiden tuomista mahdollisuuksista. Käytettävissä olevat tulot ovat keskeinen reunaehto sille, millaiseen kulutukseen on varaa ja millaiseksi toimeentulo muodostuu. Tosin nykyisin yleistynyt luoton, esimerkiksi luottokortin käyttö, tekee mahdolliseksi tästä poikkeamisen.

Borg ja Hietaniemi (2016) valottavat tämän artikkelisarjan kirjoituksessaan helsinkiläisten yksinasuvien tuloja ja toimeentuloa. Yksinasuvien ja yksinhuoltajien tulot ovat pienemmät verrattuna muiden kotitaloustyyppien tuloihin. Joka viides helsinkiläisistä yksinasuvista oli pienituloinen (tulot korkeintaan 1200 euroa kuukaudessa) vuonna 2013. Yksinasuvien tulot vaihtelevat kuitenkin paljon.

Osa kokee tulevansa toimeen vähintään melko mukavasti (42 % yksinasuvista, 27 % yksinhuoltajista), mutta tulojen pienuus näkyy toimeentulovaikeuksina. Lähes joka kolmas, 29 prosenttia yksinasuvista oli tyytymätön kulutusmahdollisuuksiinsa. Eläkeläisistä tyytymättömiä oli 37 prosenttia ja eronneista 39 prosenttia. Lähes puolella (48 %) yksinhuoltajista ja 39 prosentilla yksinasuvista oli vaikeuksia tulla toimeen ja saada tulot riittämään menojen kattamiseen. (ks. Borg & Hietaniemi tässä kirjassa). Lähes kaikki käytettävissä olevat tulot menevät pienituloisilla ns. välttämättömään tai pakolliseen kulutukseen eli perustarpeiden tyydyttämiseen (nälkä, jano, suoja, hygienia). Yllättävät menot voivat keikauttaa talouden pois raiteiltaan.

Kun verrataan kulutusrakennetta ensimmäiseen eli alimpaan tuloviidennekseen ja viidenteen eli ylimpään tuloviidennekseen kuuluvien talouksien välillä, erot kulutusmenoissa ja kulutuksen rakenteessa ovat selkeät. Alimmassa tuloluokassa asumisen ja ruoan osuus kulutusmenoista on 51 prosenttia, ylimmässä 37 prosenttia. Euromääräisen kulutuksen erot kulutusyksikköä kohti ovat suurimmat vaatteiden ja jalkineiden, kodin koneiden ja laitteiden, liikenteen, kulttuurin, vapaa-ajan ja koulutuksen sekä hotelli-, kahvila- ja ravintolapalvelujen kulutuksessa, joissa alimman tuloviidenneksen kulutusmenot ovat vain 20–30 prosenttia ylimmän tuloviidenneksen menoista. Esimerkiksi vaatteisiin ja jalkineisiin ensimmäiseen tuloviidennekseen kuuluvat taloudet käyttivät 419 euroa ja viidenteen tuloviidennekseen kuuluvat 1 355 euroa kulutusyksikköä kohti vuodessa.

Pienimmät erot kulutusyksikköä kohti ovat alkoholin ja tupakan kulutusmenoissa, joissa alimman tuloviidenneksen menot ovat 66 prosenttia, sekä tietoliikenteen menoissa joissa alimman tuloviidenneksen menot ovat 71 prosenttia ylimmän tuloviidenneksen vastaavista menoista. Alimpaan tuloviidennekseen kuuluvilla talouksilla alkoholin ja tupakan menot olivat 474 euroa ja ylimpään 717 euroa vuodessa kulutusyksikköä kohti. Edellä kuvattuja eroja voitaneen pitää suuntaa antavina myös tarkasteltaessa pieni- ja suurituloisten yksinasuvien kulutusta.

Helsinkiläisten kulutus poikkeaa muualla Suomessa asuvien kulutuksesta

Entä miten helsinkiläisten yksinasuvien, tai pääkaupunkiseutulaisten yleisesti, kulutusmenot eroavat muualla Suomessa asuvien menoista? Alueellisia kulutuseroja ohjaavat eri tekijät, muun muassa kotitalouksien koko ja väestön ikärakenne (Honkkila 2014).  

Helsingissä ja Uudellamaalla asuvien kulutusmenot ovat kautta linjan suuremmat kuin muualla Suomessa asuvien. Helsinki-Uudenmaan suuralueella kotitalouksien kesimääräiset kulutusmenot ovat 15 prosenttia suuremmat kuin koko maan kulutusmenot (Honkkila 2014). Taulukossa 3 esitetään kulutusyksikköä kohden lasketut kulutusmenot suuralueittain.

 

Taulukko 3. Kulutusmenot (EUR/kulutusyksikkö) suuralueittain vuonna 2012, käyvin hinnoin

 

Pääkaupunkiseudulla asuvien muualla maassa asuvia suuremmat menot liittyvät erityisesti asumiseen ja energiaan, liikenteeseen sekä hotelli- ja ravintolapalvelujen käyttöön. Liikenteen menot ylittävät selvästi muualla Suomessa asuvien menot, kulttuuriin ja vapaa-aikaan käytetään koko Etelä-Suomessa enemmän rahaa kuin Länsi-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Honkkila (2014) on analysoinut tarkemmin kulutuseroja alueiden välillä. Asumisen kalleus pääkaupunkiseudulla selittää eniten alueellisia kulutuseroja. Analyysin mukaan suurten asumismenojen lisäksi pääkaupunkiseudun muuta Suomea korkeampi kulutus johtuu pääosin korkeammasta tulotasosta. (Honkkila 2014.)

Nuori kaupunkiväestö muuttaa kulutuksen kuvaa

Kulutus muuttuu muun muassa kulutusympäristössämme tapahtuvien ilmiöiden mukaan. Monen kohdalla oman taloudellisen tilanteen muuttuminen heikommaksi on vaikuttanut kulutustapoihin, rahankäyttöön ja käyttäytymiseen kuluttajana. Kulutus muuttuu myös hintojen muuttuessa, esimerkkinä elintarvikkeiden hintojen lasku. Tämän vuoksi kulutustietojen kerääminen ja tarkastelu säännöllisin väliajoin on tärkeää. Uusin, aineiston keruuvaiheessa oleva kulutustutkimus antaa tietoa vuosina 2017–2018 kulutuksesta.

Yksin asuvilla korostuu asumisen korkea osuus kulutusmenoista. Muihin kotitaloustyyppeihin verrattuna yksinasuvat käyttävät suhteellisesti enemmän rahaa myös hotelli-, kahvila- ja ravintolapalveluihin. Elintarvikkeiden suhteellinen osuus kulutusmenoista on puolestaan pienempi muihin kotitaloustyyppeihin verrattuna. 

Alueellisia kulutuseroja selittävät monet eri tekijät, kuten kotitalouksien koko ja väestön ikärakenne. Yksinasuvien suuri osuus pääkaupunkiseudulla ja se, että alueella asuu paljon keskimääräistä nuorempaa väestöä, ohjaavat osaltaan alueellisia kulutuseroja. Tämä näkyy erityisesti asumisen sekä kahvila- ja ravintolapalveluihin käytettävinä keskimääräistä suurempina menoina.

Lähteet

Aalto, Kristiina & Peltoniemi, Ari (2014). Elintarvikkeiden kulutusmuutokset kotitalouksissa 2006–2012. Tutkimuksia ja selvityksiä 10/2014. Kuluttajatutkimuskeskus. Helsinki.

Borg, Pekka & Hietaniemi, Leena. (2016). Yksin asuvien taloudellinen toimeentulo Helsingissä. www.yksinkaupungissa.fi

Hanifi, Riitta (2016). Pääkaupunkiseutulaisten yksinäistynyt ajankäyttö. www.yksinkaupungissa.fi

Helsingin kaupungin tietokeskus (2013). Asuminen Helsingissä tilastojen valossa 1990–2012. Tilastoja 2013:39.

Honkkila, Juha (2014). Asumisen kalleus pääkaupunkiseudulla selittää alueellisia kulutuseroja. Hyvinvointikatsaus 4/2014.

Raijas, Anu (2014). Kotitalouksien kulutuksen kehitys 2000-luvulla Suomessa ja Ruotsissa. Kansantaloudellinen aikakauskirja 4/2014.

Raijas, Anu & Varjonen, Johanna (2009). Katsaus kulutukseen. Teoksessa: Lammi, Minna & Niva, Mari & Varjonen, Johanna (toim.) Kulutuksen liikkeet. Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosikirja 2009. 11–39. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus.

Sarpila, Outi (2013). Beauty for Sale - An Empirical Study of Appearance-Related Consumption in Finland. Väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja. B 368. Turku.

Suomen virallinen tilasto (SVT) (2013). Kotitaloudet ja kulutus kotitaloustyypin mukaan 2006–2012. Tilastokeskus. Helsinki.

Suomen virallinen tilasto (SVT) (2014). Kotitalouksien kulutus 2012. Tulot ja kulutus 2014. Tilastokeskus. Helsinki.

Wilska, Terhi-Anna (2013). Nämä asiat vaikuttavat sinkun talouteen. Uusimaa 20.11.2013.