Pekka Borg

Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso.

Erityisesti yksin asuessa on tärkeätä, että on joku, jolta voi saada henkistä ja konkreettista tukea vaikeassakin tilanteessa. Yksinasuvat tapaavatkin ystäviään ja sukulaisiaan yhtä usein kuin perheelliset. Varsinkin nuoret pitävät aktiivisesti yhteyttä niin internetissä kuin tuttujaan tavaten. Ikääntyneillä tapaamiskerrat harvenevat, mutta he ylläpitävät tiiviisti suhteita puhelimitse. Tässä artikkelissa helsinkiläisten sosiaalisia suhteita esitellään alueellisesta terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta saatujen tulosten kautta.

Yksinäisyys ei näyttäytynyt yksinasuvien keskuudessa aina ongelmallisena vaikka yksinasuvat ja yksinhuoltajat tunsivat yksinäisyyttä hieman yleisemmin kuin kahden aikuisen taloudet. Lähes kaikilla yksinasuvilla olikin lähisukulainen tai ystävä, jonka he uskovat välittävän heistä. Huonoin tilanne oli työttömillä ja työkyvyttömyyseläkeläisillä. Ne, joilla ei ollut ketään läheistä tukena, luottivat myös yhteiskuntaan muita vähemmän.

 

Terveys- ja hyvinvointitutkimuksella tietoa sosiaalisista suhteista

Tässä artikkelissa kuvataan yksinasuvien helsinkiläisten sosiaalisia suhteita muutamalla kysymyksellä: Miten ja kuinka tiiviisti yksinasuvat ylläpitävät yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin? Ovatko yksinasuvat yksinäisiä? Minkä verran yksinasuvat luottavat yhteiskunnan instituutioihin ja ihmisiin yleensä?

Vertailtavana on, miten yksinasuvien sosiaalisten suhteiden ylläpito poikkeaa perheellisten sosiaalisista suhteista. Yksinasuvien keskinäisiä eroja tarkastellaan ikäryhmien, sukupuolen, koulutusasteiden ja pääasiallisen toiminnan mukaan.

Artikkelin aineistona käytetään Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) kyselyä vuosilta 2013–2015. Tarkastelu on rajattu helsinkiläisiin vastaajiin, joita oli 9717 henkilöä ja joista 3316 oli yksinasuvia (34 %). Vastausprosentti Helsingissä oli 51. Analyyseissä on käytetty painokerrointa, joka korjaa vastaajakunnan vinoutumia suhteessa väestöön muun muassa iän ja sukupuolten osalta.

Tutkimuksen kyselylomakkeella ei kysytty, minkälaisessa perhesuhteessa asukkaat keskenään elivät. Yhdessä asuvien lasten ja aikuisten määriä yhdistelemällä asuntokunnat kuitenkin jaettiin neljään ryhmään: yksinasuvat, yksinhuoltajat, muut lapsiperheet sekä muut asuntokunnat. Muut lapsiperheet ovat pääosin kahden huoltajan perheitä. Oletettavasti joukossa on myös yksinhuoltajia, jotka asuvat yhdessä jonkun muun aikuisen kuin puolison kanssa. Muista asuntokunnista suurin ryhmä on lapsettomat pariskunnat, mutta tähän joukkoon kuuluu muitakin yhdessä asuvia. (Taulukko 1.)

 

Taulukko 1. Vastaajat asuntokunnan tyypin mukaan

 

Siviilisäädyn ja asunnon asukasluvun perusteella nähdään, että puolet naimattomista vastaajista sekä enemmistö eronneista ja leskistä oli yksinasuvia. Toisaalta puolet naimattomista oli yhdessä asuvia. (Taulukko 2) Siviilisääty- ja asukaslukutietojen pohjalta ei kuitenkaan voi päätellä, kuinka moni yksinasuvista elää parisuhteessa jossain muualla asuvan henkilön kanssa. Parisuhteessa elävän yksinasuvan sosiaaliset suhteet ovat erilaisia kuin yksinelävän.

 

Taulukko 2. Vastaajat siviilisäädyn mukaan ja yksinasuvien osuus, %

 

Sosiaaliset suhteet on laajempi ilmiö kuin mitä tässä artikkelissa käsitellään. Tarkastelun ulkopuolelle jääviä näkökulmia sosiaalisiin suhteisiin ovat muun muassa avun antaminen ja saaminen joko sukulaisilta tai perheen ulkopuolisilta henkilöiltä sekä osallistuminen järjestöjen tai naapuruston toimintaan, harrastuspiireihin tai vapaaehtoistyöhön. Näistä teemoista lisää voi lukea muun muassa tämän artikkelin kanssa samaan tutkimusaineistoon perustuvasta julkaisusta: Yksinäisyys ja osallistuminen (Murto ym. 2015).

Mielenkiintoinen näkökulma sosiaalisiin suhteisiin on myös, kuinka paljon henkilö käyttää aikaa yksin olemiseen ja toisaalta yhdessä olemiseen sukulaisten tai tuttujen kanssa. Riitta Hanifin artikkelissa tässä kirjassa on pohdittu, miten yksin oleminen on ajankäytöllisesti muuttunut.

 

Yksinasuvat pitävät yhteyttä tapaamalla, internetissä ja puhelimitse

Eri tutkimukset voivat antaa melko erilaisia tuloksia ihmisten välisen yhteydenpidon tiiviydestä. Valtakunnalliseen Terveys 2011-tutkimukseen vastanneista 30 vuotta täyttäneistä naisista 49 prosenttia tapasi kodin ulkopuolisia sukulaisia, ystäviä tai naapureita vähintään kerran viikossa, mutta miehistä vain 33 prosenttia (Nieminen ym. 2012, 157). Tässä artikkelissa tarkastellussa alueellisessa terveys- ja hyvinvointikyselyssä (ATH) saman ikäisillä helsinkiläisillä vastaajilla sukupuolten erot olivat huomattavasti pienempiä. Viikoittain sukulaisia tai ystäviä tapasi 50 prosenttia naisista ja 45 prosenttia miehistä.

Yksinasuvat tapaavat ystäviä tai sukulaisia kasvokkain useammin kuin perheelliset. ATH-kyselyyn vastanneista yksinasuvista naisista 61 prosenttia ja miehistä 54 prosenttia tapasi tuttujaan ainakin viikoittain. Myös yksinhuoltajilla on useammin tapaamisia kuin muilla lapsiperheillä. Yksinasuvista 15 prosenttia tapasi ystäviään tai sukulaisiaan harvemmin kuin kerran kuussa. (Kuvio 1)

 

Kuvio 1. Yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin perheaseman mukaan

 

Kaikilla perhetyypeillä yleisin yhteydenpidon tapa oli puhelin. Lähes 80 prosenttia yksinasuvista ja yksinhuoltajista puhui ystävän tai sukulaisen kanssa puhelimessa ainakin kerran viikossa. Vain 6 prosenttia yksinasuvista oli harvemmin kuin kerran kuussa puhelinyhteydessä tuttujen kanssa.

Tapaamisten ja puhelinyhteyksien tiheyden suhteen perhetyyppien välillä oli melko pieniä eroja. Internetissä (sähköposti, facebook yms.) tai kirjeitse tapahtuvan yhteydenpidon suhteen kuvio näyttää vähän erilaiselta. Kaikissa perhetyypeissä runsas kolmasosa kuului lähes päivittäin yhteyttä tuttaviinsa internetissä käyttävään ydinryhmään, mutta yksinasuvista huomattavasti useampi kuin perheellisistä käytti harvoin tai ei lainkaan internetiä.

Viidesosa yksinasuvista piti melko tiiviisti (kerran pari viikossa) yhteyttä internetissä ystäviin tai sukulaisiin, kun yksinhuoltajista näin teki joka kolmas. Suurin ero perhetyypeittäin oli niiden osuudessa, jotka eivät pitäneet koskaan internetissä yhteyttä tuttaviin. Yksinasuvista heitä oli 20 prosenttia ja yksinhuoltajista tai muista lapsiperheistä vain 5–6 prosenttia. Tähän on luonnollinen selitys, sillä yksinasuvista vastaajista joka viidennellä ei ollut kotitaloudessa internet-yhteyttä. Yksinhuoltajista ilman internet-yhteyttä oli 3 prosenttia ja muista lapsiperheistä vain yksi prosentti.

Myös perhetyyppien ikärakenne-erot vaikuttavat siihen, että yksinasuvista niin moni ei käytä internetiä yhteydenpitoon. Helsingin yksinasuvissa on enemmän eläkeikäisiä kuin paljon internetiä käyttäviä alle 30-vuotiaita. Huomionarvoista kuitenkin on, että yksinasuvista 65–74-vuotiaista kolmella neljästä (73 %) ja yli 74-vuotiaistakin jo joka kolmannella oli (31 %) ja kotona internet-yhteys. Lähes kaikilla alle 30-vuotiailla yksinasuvilla (96 %) oli Internet-yhteys kotitaloudessaan.

Nuoret ovat kaikin tavoin aktiivisimpia yhteydenpitäjiä. Alle 30-vuotiaista yksinasuvista kolmasosa tapasi lähes päivittäin ystäviä tai sukulaisia kasvokkain, melkein puolet piti yhteyttä puhelimitse ja kaksi kolmasosaa internetin välityksellä. Nuorista vähintään kerran viikossa läheisiään tapasi 76 prosenttia ja puhelimitse tai internetissä yhteyttä pitäviä oli 87–88 prosenttia. Harvemmin kuin kerran kuukaudessa yhteyttä pitäviä oli nuorista vain 4–5 prosenttia. (Kuvio 2)

 

Kuvio 2. 20–29-vuotiaiden ja 65–74-vuotiaiden yksinasuvien yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin

 

Ikääntyvät pitivät kaikin tavoin vähemmän yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin kuin nuoret. Ikääntyvillä yhteydenpidon välineenä on erityisesti puhelin. Kolme neljäsosaa 65–74-vuotiaista yksinasuvista piti puhelimitse vähintään viikoittain yhteyttä läheisiinsä, joka toinen tapaamalla kasvokkain ja 28 prosenttia internetin välityksellä. Toisaalta 30 prosenttia ei pitänyt koskaan yhteyttä ja lisäksi 23 prosenttia piti yhteyttä harvemmin kuin kerran kuukaudessa internetin kautta.

 

Harvoilla ei lainkaan yhteydenpitoa tuttujen kanssa

Valtaosa vastaajista piti vähintään viikoittain jollakin tapaa yhteyttä ystävien tai sukulaisten kanssa. Toisaalta kolme prosenttia yksinasuvista ei pitänyt yhteyttä lainkaan tai piti edes yhdellä kyselyssä mainitulla tavalla yhteyttä tuttuihin harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Tämä osuus ei kuitenkaan ole sen suurempi kuin perheellisillä. (Taulukko 3)

 

Taulukko 3. Yhteydenpito ystävien tai sukulaisten kanssa tapaamalla, puhelimitse, kirjeitse tai internetin välityksellä

 

Yksinasuvat pitivät yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin hieman tiiviimmin kuin perheelliset. Alueellisen hyvinvointitutkimuksen aineiston rajoitteena on, että siitä ei voi erotella, kuinka paljon henkilö piti yhteyttä ystävien ja toisaalta sukulaisten kanssa. Muiden tutkimusten mukaan yksinelävät tapaavat keskimäärin enemmän ystäviään kuin perheelliset.

Yksinasuvat, joilla oli kontakteja tuttujen kanssa harvemmin kuin kuukausittain, erosivat sukupuolen ja ikänsä perusteella muista vastanneista yksinasuvista. Miesten ja keski-ikäisten (40–64-vuotiaat) osuus oli tässä ryhmässä huomattavasti keskimääräistä korkeampi. Heidän oma arvionsa terveydentilastaan, taloudellisesta toimeentulostaan ja elämänlaadustaan kokonaisuutena oli huonompi kuin muilla yksinasuvilla. He myös kokivat useammin masentuneisuutta tai yksinäisyyttä. Toisaalta verrattuna kaikkiin yksinasuviin heistä useampi vastasi, että ei tuntenut itseään lainkaan yksinäiseksi.

Aktiivisesti internetiä käyttävät olivat myös aktiivisimpia tapaamaan ystäviään. Kaksi kolmasosaa (68 %) niistä yksinasuvista helsinkiläisistä, jotka pitivät vähintään viikoittain internetin välityksellä yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin, tapasivat tuttuja myös kasvokkain vähintään kerran viikossa. Tosin lähes puolet (47 %) niistäkin, jotka eivät pitäneet internetin välityksellä lainkaan tai pitivät harvemmin kuin kerran kuukaudessa yhteyksiä tuttuihin, tapasi ystäviä tai sukulaisia viikoittain. Neljäsosa (24 %) niistä, jotka pitivät yhteyttä internetillä harvemmin kuin kuukausittain, myös tapasivat tuttuja kasvokkain harvemmin kuin kerran kuukaudessa. (Kuvio 3)

 

Kuvio 3. Internetin välityksellä yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin pitävien yksinasuvien tapaamistiheys kasvokkain

Yleisesti esitetty oletus on, että sosiaalisten suhteiden ylläpito internetissä vähentää ystävien ja sukulaisten fyysisiä tapaamisia. Klinenbergin (2012, 64) mukaan sosiaalisen median suurkuluttajilla on kuitenkin muita laajemmat sosiaaliset verkostot, ja he liikkuvat enemmän julkisissa tiloissa. Yksinasuvat käyvät enemmän baareissa ja tanssipaikoissa, taide- tai musiikkiharrastuksissa kuin perheelliset.

Ylipäätään tiiviisti yhdellä tavalla yhteyksiä pitävät ovat useimmiten aktiivisia yhteydenpitäjiä toisellakin tavalla. Myös tiheästi puhelinyhteydessä olevat tapaavat usein kasvokkain. Puhelinkeskusteluja ei juurikaan käytetä ainoana yhteydenpitomuotona. (Melkas, T. 2009, 28)

 

Yksinäisyyden kokeminen

Arkikeskusteluissa yksin asuminen samaistetaan usein yksinäisyyteen. Neljä viidestä yksinasuvasta vastaajasta tunsi kuitenkin korkeintaan joskus yksinäisyyttä (Kuvio 4). 19 prosenttia koki itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi. Yksinhuoltajista lähes yhtä moni koki yksinäisyyttä (17 %), mutta kahden huoltajan lapsiperheillä yksinäisyyden tunteminen oli vähäistä (5 %).

Jatkuvasta yksinäisyydestä kärsi 4 prosenttia yksinasuvista vastaajista. Yksinhuoltajilla jatkuva yksinäisyyden tunteminen oli hieman yleisempää (6 %), kun muista lapsiperheistä vain alle prosentti koki jatkuvasti yksinäisyyttä.

Kaikista vastaajista naiset kokivat useammin itsensä yksinäiseksi kuin miehet, mutta yksinasuvien kesken ei ollut sukupuolittaisia tilastollisesti merkitseviä eroja.

 

Kuvio 4. Itsensä yksinäiseksi tuntevien prosenttiosuus

Viidesosa yksinasuvista nuorista aikuisista tunsi ainakin melko usein yksinäisyyttä. Iän lisääntyessä yksinäisyyden tunne väheni ja oli alimmillaan ”kolmannessa nuoruudessa” 65–74-vuotiailla. Yli 75-vuotiailla yksinäisyyden kokeminen taas yleistyi.

Perus- ja keskiasteen koulutuksen suorittaneiden välillä ei ole itsensä yksinäiseksi tuntemisen suhteen tilastollisesti merkitsevää eroa, mutta korkea-asteen koulutetut kokivat molempiin ryhmiin nähden merkitsevästi vähemmän yksinäisyyttä.

Työkyvyttömyyseläkeläiset ja vanhuuseläkeläiset edustivat yksinäisyyden suhteen ääripäitä.  Työkyvyttömyyseläkeläiset kokivat yleisimmin sekä jatkuvaa yksinäisyyttä (11 %) että vähintään melko usein toistuvaa yksinäisyyttä (37 %). Yksinasuvista vanhuuseläkkeellä olevista vain 13 prosenttia tunsi melko usein tai jatkuvasti yksinäisyyttä. Eron selittää pitkälti terveys, sillä työkyvyttömistä 45 prosenttia arvioi terveydentilansa olevan vähintään melko huono kun iän perusteella eläkkeellä olevista niin arvioi vain 15 prosenttia.

Työssäkäynti on areena, joka lisää sosiaalisia kontakteja. Työttömistä joka neljäs koki melko usein tai jatkuvasti yksinäisyyttä, kun kokopäivätyössä olevista näin tunsi 15 prosenttia. Työssäkäyvillä on myös työelämän ulkopuolella paremmat edellytykset sosiaalisiin kontakteihin ja vapaa-ajan toimintaan kuin työttömillä. Opiskelijoilla yksinäisyyden tunteminen oli lähes yhtä yleistä kuin työttömillä, vaikka opiskelijoiden arvio terveydentilastaan oli parempi ja arvio mahdollisuuksistaan vapaa-ajan toimintaan oli yhtä hyvä kuin työssäkäyvillä.

Yksinasuvat, jotka pitivät harvemmin kuin kuukausittain jollakin tavalla yhteyttä ystävien tai sukulaisten kanssa, tunsivat huomattavasti useammin jatkuvaa yksinäisyyttä (14 %) kuin tiiviimmin yhteyttä pitävät. Vähintään kuukausittain yhteyttä pitävistä vain 4 prosenttia koki jatkuvaa yksinäisyyttä.(Kuvio 5)

 

Kuvio 5. Yksinasuvien tuntema yksinäisyys ja yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin

 

Ehkä yllättävämpi tulos on, että harvemmin kuin kerran kuukaudessa yhteyttä läheisiinsä pitävistä viidesosa ei tuntenut koskaan yksinäisyyttä (21 %; 3 % kaikista yksinasuvista) kun viikoittain yhteyttä pitävillä osuus oli 12 prosenttia. Kaikki eivät kaipaa sosiaalisia suhteita elämäänsä ja joillakin yksinolo voi olla tapa suojautua ulkoa tulevia sosiaalisia paineita vastaan (esim. Klinenberg 2012, 112).

 

Onko ketään, joka välittää?

Sosiaalisten suhteiden kannalta oleellista on, että vaikeassakin elämäntilanteessa on joku, joka välittää ja antaa tarvittaessa konkreettista apua. Kuviossa 6 on esitetty asuntokunnan tyypeittäin vastaajan oma arvio, missä asemassa oleva henkilö todella välittää hänestä. Alle viidesosa yksinasuvista vastasi, että uskoo puolison tai kumppanin välittävän hänestä. Yksinasuvien osalta luku antaa väärää kuvaa henkilön ihmissuhteista, koska valtaosalla yksinasuvista ei ole puolisoa. 92 prosenttia avio- tai avoliitossa elävistä yksinasuvista uskoi, että puoliso välittää hänestä.

 

Kuvio 6. Kenen voitte todella uskoa välittävän Teistä, tapahtuipa Teille mitä tahansa?

 

Yksinasuville merkittävintä oli lähiomaisten tuki. Neljällä viidestä on lähiomainen ja joka toisella läheinen ystävä, joka välittää hänestä. Tässä suhteessa yksinasuvien tilanne on yhtä hyvä kuin perheellisillä. Noin kymmenesosa luottaa työtoverin tai naapurin tukeen. Naapurit ovat tärkeitä etenkin ikääntyneille.

Kahden huoltajan lapsiperheistä vain yhdellä prosentilla ei ollut ketään, jonka he voisivat uskoa välittävän heistä. Yksinasuvista näin vastasi neljä prosenttia. Tässäkin suhteessa heikoimmassa asemassa olivat työttömät ja työkyvyttömyyseläkeläiset, joista kahdeksalla prosentilla ei ollut yhtään läheistä henkilöä.

Alle 30-vuotiaista yksinasuvista vain yhdellä prosentilla ei ollut ketään, joka välittäisi. Miehillä tunne, ettei heillä ollut ketään luottohenkilöä, kasvoi iän lisääntyessä ja 75 vuotta täyttäneistä jo 7 % ilmoitti, ettei omannut läheistä joka välittää. Sen sijaan naisilla ei ollut ikäluokkien välisiä merkitseviä eroja ja eläkeikäisistäkin naisista vain neljällä prosentilla ei ollut yhtään henkilöä, jonka he uskoisivat välittävän heistä.

Se, että henkilöllä oli hänestä välittävä läheinen, näkyi myös yhteydenpidon määrässä sukulaisten ja ystävien kanssa. Niistä joilla ei ollut ketään, jonka voi uskoa välittävän hänestä, piti 23 prosenttia yhteyttä tuttavien kanssa korkeintaan kerran kuussa kun niillä, joilla oli joku välittävä henkilö, osuus oli vain 2 prosenttia. Toisaalta yksinasuvista, joilla ei ollut yhtään välittävää ystävää, yllättävän moni tapasi silti viikoittain ystäviä kasvokkain (49 %; jos oli välittävä ystävä, niin 66 %). Irrottautuminen niistä harvoista vanhoista ystävistä voi tuntua vaikealta, vaikka ei olisikaan tyytyväinen suhteeseen.

Yksinasuvista 5 prosenttia vastasi, että he eivät saa tarvitessaan keneltäkään käytännön apua. Niistä yksinasuvista, jotka eivät uskoneet kenenkään todella välittävän heistä, 59 prosenttia (2 % kaikista yksinasuvista) ei myöskään saa keneltäkään tarvitessaan käytännön apua.

Yksinasuvat, joilla ei ollut yhtään itsestään välittävää henkilöä, koki itsensä kaksi kertaa useammin jatkuvasti tai melko usein yksinäiseksi (38 %) kuin vastaajat, joilla oli ainakin joku välittävä henkilö (18 %).

Tutkimusten mukaan riippuu toivotun avun luonteesta, saadaanko sitä sukulaisilta vai ystäviltä. Jotkut saavat henkilökohtaisiin ongelmiin parasta keskusteluapua ja henkistä tukea puolisoltaan tai lähisukulaisiltaan, mutta yhtä yleisesti luotettu keskustelukumppani on hyvä ystävä. Sen sijaan jatkuvampaa käytännöllistä apua tai taloudellista tukea saadaan useimmiten perheenjäseniltä. (Jamieson & Simpson 2013, 171–172)

 

Luottamus yhteiskuntaan ja ihmisiin

Edes yhden tukevan ihmissuhteen olemassaolo vaikuttaa oleellisesti siihen, miten henkilö luottaa yhteiskuntaan ja ihmisiin yleensä. Yksinasuvat vastaajat, jotka eivät uskoneet yhdenkään ihmisen todella välittävän heistä, luottivat selvästi vähemmän julkisiin instituutioihin kuin ne, joilla oli ainakin yksi läheinen ihminen tukena.

Alueellisessa terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa kysyttiin, kuinka paljon vastaaja luottaa kuviossa 7 lueteltuihin instituutioihin ja ihmisiin yleensä.  Vailla hyvää ihmissuhdetta olevat luottivat eniten poliisiin ja melko paljon oikeuslaitokseenkin, mutta luottamus julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon samoin kuin kunnalliseen päätöksentekoon oli heikkoa. Vastaaja, joka koki vähintään yhden ihmisen todella välittävän hänestä, luotti selvästi enemmän ihmisiin yleensä kuin henkilö, josta kukaan ei välittänyt.

 

Kuvio 7. Julkisiin palveluihin ja ihmisiin yleensä luottaminen sen mukaan, onko joku jonka voi todella uskoa välittävän itsestä, yksinasuvat

Keskiarvo asteikolla 1=en luota ollenkaan – 5=luotan täysin

 

Hyvät sosiaaliset suhteet tuovat iloa ja tukea elämään

Yksinasuvat ovat sosiaalisilta suhteiltaan hyvin moninainen väestöryhmä. Yksilökohtaisten erojen lisäksi sosiaalisten suhteiden eroihin vaikuttavat myös elämänvaiheet. Nuorilla yksinasuvilla kaverisuhteet ovat tärkeitä ja yhteydenpito on erityisen tiivistä. Keski-ikäisillä yhteydenpito sukulaisten ja ystävien kanssa vähenee muun muassa siksi, että suurin osa ystävistä elää perheissä, jolloin aikaa kaverisuhteille jää vähemmän. Eläkeikäisillä yhteydenpito taas lisääntyy. Yhtenä tekijänä on iäkkäiden ja heidän muualla asuvien lasten yhteydenpito, johon sisältyy myös arkipäiväistä avustamista.

Sosiaalisten suhteiden laajuutta on tässä artikkelissa mitattu yhteydenpidon tiheydellä. Yksinasuvien helsinkiläisten yhteydenpito on tiivistä, sillä 88 prosenttia alueelliseen terveyden- ja hyvinvointitutkimuksen kyselyyn vastanneista piti jollain tavoin vähintään kerran viikossa yhteyttä ystävän tai kodin ulkopuolella asuvan sukulaisen kanssa. Osuus on jopa hieman suurempi kuin perheellisillä.

Yhdellä tapaa aktiivisesti muihin yhteyttä pitävät olivat yleensä aktiivisia yhteydenpitäjiä muillakin keinoin. Kasvokkain tuttavia tapaavat pitivät paljon yhteyksiä myös puhelimitse tai internetin välityksellä. Sosiaalisen median käyttö ei myöskään näytä vähentävän tapaamisia tuttujen kanssa. Eläkeikäisten osalta tilanne oli siinä mielessä erilainen, että heistä harvempi käytti internetiä jatkuvasti suhteiden ylläpitoon. Heille tyypillisin yhteydenpidon tapa oli puhelin.

Internetistä on muodostunut varsinkin nuorille eniten käytetty yhteydenpidon kanava ja monilla teini-ikäisillä sosiaalinen media on koko ajan päällä. Naiset ja miehet käyttävät internetin verkkopalveluita eri tavalla. Naisilla keskeistä on yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin ja he osallistuvat aktiivisemmin tuttaviensa verkostoelämään. Miehet ovat enemmän mukana laajoissa harrastuksiin, työhön yms. liittyvissä verkostoissa, joissa verkkoystävät eivät välttämättä ole erityisen tuttuja. (Melkas, P. 2013)

Tapaamisten tai yhteydenpidon määrä ei suoraan kuvaa ihmissuhteiden läheisyyttä. Tässä artikkelissa läpikäydyssä tutkimuksessa mitattiin sosiaalisten suhteiden merkitystä kysymällä, kenen voi uskoa välittävän itsestä, tapahtuipa mitä tahansa, ja keneltä saa tarvittaessa käytännön apua. Lähes kaikilla yksinasuvilla oli ainakin joku (96 %), jonka vastaaja uskoi välittävän hänestä. Useimmiten välittävä henkilö oli lähiomainen tai läheinen ystävä.

Toisaalta kysyttiin, miten tyytyväisiä henkilöt olivat ihmissuhteisiinsa. Helsinkiläisistä yksinasuvista kaksi kolmasosaa (66 %) oli melko tai erittäin tyytyväisiä ihmissuhteisiinsa. Toki se on vähemmän kuin kahden huoltajan lapsiperheillä, joista neljä viidesosaa (80 %) oli ihmissuhteisiinsa tyytyväisiä.

Silloin tällöin yksinäisyyden tunteminen on tavanomaista eikä ole erityisen huolestuttavaa, mutta jatkuvampaan yksinäisyyteen voi liittyä monenlaista tuskaa. Suhde toiseen aikuiseen vähentää yksinäisyyden riskiä. Vastaajat kahden huoltajan lapsiperheistä ja kahden aikuisen asuntokunnista kokivat vähemmän yksinäisyyttä kuin yksinasuvat ja erityisesti yksinhuoltajat. Kaksi kolmasosaa (69 %) jatkuvasti tai usein itsensä yksinäiseksi tuntevista yksinasujista arvioi elämänlaatunsa huonoksi tai tyydyttäväksi kun ei-yksinäisistä vain joka neljäs (24 %) oli yhtä vähän tyytyväinen elämänlaatuunsa.

Pienellä osalla yksinasuvista vastaajista ei kuitenkaan ollut ketään, jonka he olisivat uskoneet välittävän itsestään. Silti monet heistä pitivät yllä suhteita ystäviin ja sukulaisiin ja moni ei kokenut itseään yksinäiseksi. Nämä ongelmat kuitenkin kasautuivat huonossa asemassa oleville ryhmille, kuten työttömille, työkyvyttömyyseläkeläisille ja niille, joiden terveydentila on huono.

Jamieson ja Simpson (2013,184) toteavat, että henkilön suppea sosiaalinen verkosto ja vähäinen yhteydenpito muiden kanssa ei aina merkitse yksinäisyyttä. Jopa vain lyhyet ystävälliset kohtaamiset voivat lisätä osallisuuden tunnetta.

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tulokset tukevat käsitystä, että yhdenkin läheisen ihmisen olemassaolo lisää henkilön luottamusta yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin. Jos kukaan ei välitä, on luottamus julkisiin palveluihin heikkoa. Palveluista eniten luotettiin poliisiin.

Huomion kiinnittäminen yksinasuvien tai yksinelävien asemaan ja sosiaalisiin suhteisiin on siinäkin mielessä perusteltua, että lähes kaikki elävät jossain elämänsä vaiheessa yksin, vaikka harva on koko aikuisikänsä yksinasuvana. Yksin asuminen voi tulla monelle eteen, vaikka haluaisikin parisuhdetta. Joku on ollut aina yksineläjä ja toisesta on tullut yksinasuja eron tai leskeksi jäämisen jälkeen.

Hyvinvoinnin kannalta on oleellista, elääkö henkilö omasta halustaan vai olosuhteiden pakosta yksin. Yksinasuminen voi olla pysyvämpää tai tilapäisempää. Moni yksin elämisestä nauttivistakin suhtautuu avoimen myönteisesti ajatukseen hyvästä parisuhteesta myöhemmin. Moni yksinasuva ei kuitenkaan ole yksinelävä, vaan elää parisuhteessa erillään asuen. Oli yksin asumisen syy mikä tahansa, hyvistä suhteista ystävien ja sukulaisten kanssa voi olla paljon iloa ja tukea.

 

Lähteet

Jamieson, Lynn & Simpson, Roona (2013) Living Alone. Globalization, Identity and Belonging. Basingstone:  Palgrave Macmillan UK.

Kaikkonen, Risto & Murto, Jukka & Pentala, Oona & Koskela, Tuomas & Virtala, Esa & Härkänen, Tommi & Koskenniemi, Timo & Ahonen, Juha & Vartiainen, Erkki & Koskinen, Seppo Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset 2010-2015. Verkkojulkaisu: <www.thl.fi/ath>

Kauppinen, Timo M. & Martelin, Tuija & Hannikainen-Ingman, Katri & Virtala, Esa (2014) Yksin asuvien hyvinvointi. Mitä tällä hetkellä tiedetään? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 27/2014. Helsinki. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116768/URN_ISBN_978-952-302-266-9.pdf?sequence=1>

Klinenberg, Eric (2012) Going solo. The extraordinary rise and surprising appeal of living alone. New York: Penguin Press.

Melkas, Perttu (2013) Yhteisöpalveluiden paradoksi: naiset aktiivisia, miehillä paljon ystäviä. Tilastokeskus. Hyvinvointikatsauksessa 2/2013. <http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-06-03_008.html>

Melkas, Tuula (2009) Suomalaisten yksityiselämän sosiaalisuudesta. Teoksessa: Liikkanen, Mirja (toim.). Suomalainen vapaa-aika. Arjen ilot ja valinnat. Helsinki: Gaudeamus.

Murto, Jukka & Pentala, Oona & Helakorpi, Satu & Kaikkonen, Risto (toim.) Yksinäisyys ja osallistuminen. ATH-tutkimuksen tuloksia. Järjestökentän tutkimusohjelma. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Työpapereita 25/2015.

<http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127100/URN_ISBN_978-952-302...

Nieminen, Tarja & Martelin, Tuija & Vaarama, Marja (2012) Sosiaalinen pääoma. Teoksessa Koskinen Seppo & Lundqvist, Annamari & Ristiluoma, Noora Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Raportti 68/2012. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90832/Rap068_2012_netti.pd...