Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Comma Image Oy.

Pekka Mustonen & Taru Lindblom

Eroavatko helsinkiläiset yksinasuvat kulutustottumuksiltaan muista kaupunkilaisista? Yhdistääkö yksinasujia joku tietty elämäntapa, mikä heijastuu myös heidän vapaa-ajanviettopreferensseihinsä?  Tässä artikkelissa etsitään erilaisia kulutus- ja vapaa-ajanulottuvuuksia selittäviä tekijöitä. Samalla esitetään kuva nuorten helsinkiläisten aikuisten urbaaneista elämäntyyleistä yleisesti. Artikkeli pohjautuu Urbaani elämäntapa–tutkimushankkeessa 25–44-vuotiaiden helsinkiläisten keskuudessa kerättyyn kyselyaineistoon. Vuoden 2013 alussa käynnistyneessä hankkeessa haluttiin saada uutta tietoa erilaisista tavoista elää kaupungissa.

Urbaani elämäntapa ei näyttäydy vain yhtenäisenä arvojen kimppuna, vaan elämäntavat ja -tyylit ja niiden pohjalla olevat arvomaailmat vaihtelevat. Lähempi tarkastelu yksinasuvien keskuudessa paljastaa ryhmän elämäntapojen olevan hyvin moninaiset.

 

Urbaani elämäntapa –hankkeesta tietoa yksinasuvien elämästä kaupungissa

Urbaani elämäntapa –tutkimushanke alkoi Helsingin kaupungin tietokeskuksessa vuonna 2013. Tutkimushankkeessa urbaani ymmärretään korostetun yksinkertaisesti maalaisuudesta tai maaseudusta eroavana dikotomiana (ks. Castells 2002[1972]: 35). Kaupunkilainen ympäristö on siis urbaania ympäristöä ja kaupunkilainen elämäntyyli (tai elämäntyylien kirjo) on urbaania elämäntyyliä. Urbaania ei ymmärretä symbolisena käsitteenä, eikä urbaaniin liittyviä käsitteellisiä elementtejä lähtökohtaisesti korosteta (ks. keskustelua käsitteestä mm. Ilmonen 2010, myös Castells 2002[1972]). Urbaani on siis tässäkin artikkelissa pitkälti spatiaalinen eli maantieteellinen käsite, mikä on tämän empiirisen ja tiettyä aluetta – Helsinkiä – käsittelevän artikkelin tapauksessa hyvin luonteva lähtökohta.

Tutkimushanke käynnistettiin keräämällä kyselyaineisto alkutalvesta 2013. Tarkoituksena oli hankkia uutta tietoa erilaisista tavoista elää kaupungissa. Edelleen vuonna 2016 jatkuvan tutkimushankkeen keskiössä on urbaani elämäntapa, erityisesti asumiseen ja lapsiperheiden arkeen sekä elämäntyyliin ja vapaa-aikaan liittyvät kysymykset. Kysely lähetettiin 4 000:lle kohderyhmään (25–44-vuotiaat helsinkiläiset) kuuluvalle. Lisäksi aineistoa täydennettiin avoimella nettikyselyllä. Lopullinen aineisto koostuu 1706 helsinkiläisen vastauksista, joista noin 1100 tuli alkuperäisen otokseen poimituilta henkilöiltä.

Aineiston ikäjakauma vastaa tutkimuksen kohderyhmän ikäjakaumaa. Sen sijaan koulutetut ovat aineistossa yliedustettuja. Alueellisesti tarkasteltuna myös kantakaupunki on yliedustettuna, koska aineistonkeruulla haluttiin painottaa erityisesti keskusta-aluetta. Aineistolla ei siten lähtökohtaisestikaan pyritty täydelliseen edustavuuteen, joten tämän artikkelin analyyseissa ei ole käytetty painokertoimia, vaan aineistoa on käsitelty sellaisenaan.

Tässä artikkelissa tarkastellaan yksin asuvia 25–44-vuotiaita helsinkiläisiä, joita oli koko aineistossa 28 prosenttia. Yksinasuvien tarkasteleminen ilman vertailua muihin ryhmiin ei ole kovin hedelmällistä. Oli kyse sitten yksinasuvista, tai mistä tahansa muusta tilastollisesti muista eroteltavissa olevasta ryhmästä, erityispiirteitä ei saada esiin ilman muiden ryhmien yhtäaikaista tarkastelemista. Tässä verrataankin yksinasuvien ryhmää niihin, jotka eivät asu yksin. Keskeisenä kysymyksenä on selvittää sitä, minkälaisia eroja ja yhtäläisyyksiä elämäntavoissa ja vapaa-ajanviettotottumuksissa ryhmien välillä on havaittavissa. On oletettavaa, että yksinasuvien elämäntyylit eroavat muista, joskin myös ryhmän sisällä saattaa olla paljonkin eroja.

Artikkelin rakenne etenee niin, että ensin kuvaillaan Helsingissä yksinasuvia sekä aineiston yksinasuviin liittyviä demografioita. Varsinaisessa analyysiosiossa kulutus- ja vapaa-aikamuuttujia ryhmitellään samankaltaisiin ryppäisiin (’ulottuvuus’), joita selitetään tilastollisesti taustamuuttujilla. Ne kulutus- ja vapaa-ajanulottuvuudet, joissa yksinasuminen on selvästi merkitsevä tekijä, otetaan tarkempaan tarkasteluun, jotta saadaan selville yksinasuvien ryhmän keskeisimmät sisäiset erot suhteutettuna keskeisimpiin taloudellisiin ja sosiaalisiin tekijöihin.

 

Yksinasuvat aineistossa - raitiovaunualueella asuvia nuoria aikuisia?

Yksin elämisen aihepiirin tärkeyttä kuvastaa hyvin se, että peräti puolet Helsingin asuntokunnista on yhden henkilön asuntokuntia. Helsingin väestöstä yksinasuvia on noin neljännes. Alle 25-vuotiaista yksinasuvista enemmistö on naisia, mutta yksinasuvien suurimmassa, 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä, molempia sukupuolia on saman verran. 30–49-vuotiaissa yksin asuvissa miehiä on enemmän kuin naisia, mutta sitä vanhemmilla määrät kehittyvät sukupuolittain vastakkaisiin suuntiin. (ks. Borg & Keskinen tässä kirjassa).

Tämän artikkelin aineistossa yksinasuvia 25–44-vuotiaita helsinkiläisiä oli 28,4 prosenttia eli vain hieman enemmän kuin väestötiedoissa. Ero johtuu sekä aineistonkeruun kantakaupunkipainotuksesta että kohderyhmän ikärajauksesta. Miehistä noin kolmannes ja naisista noin neljännes oli yksinasuvia.

Aineisto jaettiin iän mukaan neljään luokaan: 25–29, 30–34, 35–39 ja 40–44 -vuotiaat. Nuorimmasta ikäluokasta yksinasuvia oli 36 prosenttia kun muissa ikäluokissa yksinasuvia oli noin neljännes kussakin.

Yksinasumisessa on paljon alueellisia eroja. Joillakin kantakaupungin alueilla jopa joka toinen asukas asuu yksin. Erityisesti nuoret yksinasuvat ovat keskittyneet kantakaupunkiin; heitä asuu paljon muun muassa Alppiharjussa ja Kalliossa. Vanhempia yksinasuvien ikäluokkia taas löytyy kauempana keskustasta esimerkiksi Vuosaaresta, Myllypurosta, Pasilasta ja Kaarelasta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu yksinasuvien keskittyvän kerrostaloalueille, kun taas pientalovoittoisilla alueilla ja harvaan asutuilla pientaloalueilla yksinasuvia on vähemmän (kts. esim. Alsuhail tässä kirjassa).

Yksinasuvien tarkastelussa – ja tutkimushankkeessa yleisemminkin – alueellinen jaottelu on tehty niin kutsutun raitiovaunu-muuttujan avulla. Postinumerotiedon perusteella muodostettiin asuinaluetta kuvaava kaksiluokkainen muuttuja kertomaan siitä, sijaitseeko vastaajan asuinalue raitiovaunuverkoston sisällä vai ei. Sen sijaan, että kantakaupunki olisi määritetty esimerkiksi tilastollisiin piirijakoihin pohjautuen, päädyimme käyttämään raitiovaunu-jakolinjaa käsitteellisen helppouden ja yleistajuisuuden takia. Saavutettavuutta raitiovaunulla voi pitää vähintäänkin hyvänä kantakaupungin metaforana kuin virallisia määritelmiä, ja tutkimuksissamme raitiovaunu-Helsinki onkin toiminut symbolisen kantakaupungin kuvaajana hyvin (ks. esim. Lindblom & Mustonen 2014). Aineistossa kantakaupungissa (l raitiovaunualueella) yksinasuvia on paljon, peräti 32 prosenttia. Ero muualla yksinasuviin (22%) on selvä.

Vastaajat jaettiin koulutuksen perusteella neljään ryhmään: niihin, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta, keskiasteen koulutettuihin, ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneisiin ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneisiin. Yksinasuvien osuuksissa ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää eroa koulutusluokkien välillä. Tulokvartiileittain tarkasteltuna eroja sen sijaan löytyi. Yksinasuvia oli selvästi vähemmän ylimmän tulokvartiilin vastaajissa (21,5%); muissa luokissa osuudet olivat yli 30 prosenttia. Myös ammattiryhmien välillä oli eroja. Vastaajat jaettiin ammattiasemansa ja -nimikkeensä perusteella Floridaa (2002) mukaillen neljään ryhmään: luovaan luokkaan, suorittavaan luokkaan, palvelevaan luokkaan ja määrittelemättömiin. (Jälkimmäisten kohdalla ammattiasema ei ollut selvillä tai ammatiksi oli ilmoitettu suoritettu tutkinto, ja näin ollen ammattiluokkaa oli mahdoton määritellä.) Suorittavaa työtä tekevien vastaajien joukossa yksinasuvia oli peräti 36 prosenttia; määrittelemättömien luokassa 46 prosenttia. Muissa ammattiasemaa kuvaavissa luokissa osuudet olivat noin 25 prosenttia.

Edellä mainituilla mittareilla tarkastellen tämän tutkimuksen kohderyhmässä tyypillinen yksinasuva on raitiovaunualueella asuva 25–29-vuotias mies, joka tekee suorittavaa tai jotain määrittelemätöntä työtä. Ylimpään tuloluokkaan hän tuskin kuuluu. Yleistys ei tietenkään ole millään tavalla tilastollisesti pätevä, mutta se havainnollistaa kuitenkin yksinasuvien yleisyyttä eri luokissa.

 

Elämäntavat ja kuluttaminen

Kuluttamista ja vapaa-ajanviettotottumuksia tarkastellaan seuraavassa väittämillä, jotka heijastelevat erilaisia urbaaneja elämäntyylejä ja sitä arvomaailmaa, jota erilaisissa urbaaneissa ympäristöissä asuvat edustavat. Vastaajat arvioivat omia kulutustottumuksiaan ja elämäntyyliin liittyviä asioitaan viisiportaisella asteikolla (”täysin eri mieltä – täysin samaa mieltä”). Pääkomponenttianalyysin avulla kyselyn kysymyksistä (jotka on listattu artikkelin loppuun liitteeksi) tiivistetään ulottuvuuksia, joita voidaan selittää taustamuuttujilla. Yksinkertaistaen, analyysimenetelmä ryhmittelee aineiston luokkiin, joissa kussakin useiden väittämien voidaan katsoa ilmentävän samaa ilmiötä tai asiaa.

Kuluttamista ja elämäntyylejä tarkastelevat väittämät jakautuivat kolmeen selkeästi toisistaan poikkeavaan ryhmään, joista kunkin voi tulkita edustavan yhtä urbaanin elämäntavan tai -tyylin muotoa. Nämä ryhmät nimettiin ekokuluttajiksi, urbaaneiksi vihreiksi ja shoppailijoiksi. Vapaa-ajanviettotapoja käsittelevät väittämät taas muodostivat neljä ryhmää: aktiiviset, koti-ihmiset, irrottelijat ja perhekeskeiset. Ulottuvuuksia tarkasteltiin lukuisin taustamuuttujin, jotta saataisiin selville, mitkä tekijät eniten kuhunkin elämäntyyliin tai vapaa-ajanviettomalliin vaikuttaa. Analyysit ulottuvuuksien ja taustamuuttujien suhteista on esitetty taulukossa 1.

 

Taulukko 1. Kulutus- ja vapaa-ajanviettoulottuvuuksia selittävät taustatekijät (GLM-analyysi[1])

 

Taulukossa 1 on esitetty yhteensä seitsemän analyysia eli mallia. Kukin malli pyrkii löytämään tilastollisen yhteyden tarkastellun ulottuvuuden ja taustamuuttujien välillä. Löydetty yhteys on merkitty malliin tähdille, ja tähtien määrä (yhdestä kolmeen) kertoo yhteyden voimakkuudesta (*** ollessa voimakkain). Yhteyttä kuvaava tunnusluku kertoo sen, onko yhteys negatiivinen vai positiivinen suhteessa ko. taustamuuttujan verrokkiluokkaan (ref). Taulukosta huomataan, että yksinasuminen on merkitsevä elämäntyylejä ja vapaa-ajanviettoa selittävä tekijä vain kahdessa ulottuvuudessa (’aktiiviset’ ja ’perhekeskeiset’). Voimme siis tulkita yksinasuvien olevan vapaa-ajanviettotavoiltaan hieman muita aktiivisempia ja toisaalta suhteellisen selvästi muita vähemmän perhekeskeisiä. Yksinasumisessa itsessään on siis jotain elementtejä, jotka muista valituista taustamuuttujista riippumatta ovat liitoksissa vapaa-ajanviettotapoihin. Aktiivisuutta korostavat asiat voivat olla jotain sellaisia rakenteellisia seikkoja, joita analyysiin ei valittu, tai joista on vaikea kerätä tietoa lomaketutkimuksilla. Toisaalta ne voivat liittyä niin ikään muihin esimerkiksi elämäntyyleihin liittyviin elementteihin. Tämän kaltaisia tekijöitä voi olla esimerkiksi kotoa opitut käyttäytymismallit (ns. kulttuurinen pääoma) tai terveydentila.

Edellä esitettyjen mallien selitysasteista[2] on hyvä huomata, että ne ovat lomaketutkimuksille tyypilliseen tapaan suhteellisen pieniä, eikä niitä kannatakaan arvioida sellaisenaan. Selitysasteiden vertailulla voi kuitenkin saada käsityksen siitä, missä määrin sosiaaliset ja taloudelliset tekijät selittävät erilaisia kulutusulottuvuuksia. Tässä keskeisintä on nähdä minkälaisiin elämäntapoihin ja vapaa-ajanviettotapoihin yksinasumisella on tilastollinen yhteys kun muut tekijät on huomioitu. Mallien perusteella voi päätellä, että yksinasuminen pelkästään ei selitä juurikaan erilaisten elämäntapojen kirjoa, vaikka tietyissä erityisissä elämäntavoissa yksinasumisella saattaa olla paikkansa selittävänä tekijänä.

Yksinasumisen perusteella ei voida suoraan vetää johtopäätöstä perhekeskeisyydestä (tai sen vähäisyydestä) ja perheen sosiaalisten suhteiden merkityksellisyydestä. Tulokset kuitenkin kertovat selvästä erosta tämän suhteen. Perhekeskeisyys-ulottuvuuden löydettiin painottuvan erityisesti siihen, miten tärkeäksi vastaaja koki vapaa-ajanvieton perheen kesken. Yksinasujat kokivat sen olevan vähemmän tärkeää, ja myös analyysit osoittivat yksinasumisen selittävän tuohon tekijään liittyvästä vaihtelusta suuren osan.

Koska vapaa-ajanvieton aktiivisuus oli kulutus- ja elämäntapa-analyyseissa osa-alue, johon yksinasumisella oli vahvin (positiivinen) yhteys, valitsemme sen jatkotarkasteluun. Jatkamme tarkasteluissa yksinasuvien ja muiden vertaamista saadaksemme lisävalaistusta sekä ryhmien välisten että ryhmien sisäisten erojen syihin.

 

Aktiiviset yksinasujat nuorempia ja parempituloisia

Vapaa-ajanvieton aktiivisuutta kuvaavat väittämät, vastausten keskiarvot ja väittämiin ”samaa mieltä” vastanneiden osuudet esitetään taulukossa 2. Keskiarvoilla mitattuna suurimmat erot löytyvät tärkeiden ihmisten tapaamisesta sekä ulkonäöstä ja tyylistä. Näin ollen, vaikka yksinasuvat pitivät perheenjäsenten kanssa vietettyä aikaa hieman toista ryhmää vähemmän tärkeänä, korostuu kuitenkin ”tärkeiden” ihmisten merkitys yksinasuvien elämässä. Kun taas tarkastellaan niitä, jotka olivat samaa mieltä väitteiden kanssa, myös haasteiden ja virikkeiden saaminen nousi esiin.

 

Taulukko 2. Vapaa-ajan aktiivisuutta (ns. ’aktiivisuus-ulottuvuus’) kuvaavien kysymysten vastausjakauma asuntokuntamuodoittain

 

Kuten taulukosta 2 nähdään, kaikkien muuttujien kohdalla yksinasuvien vastausten keskiarvot ovat korkeampia – he ovat siis hieman muita ”aktiivisempia.” Koska tulokset ovat kaikkien muuttujien kohdalla samansuuntaisia, voidaan väittämien katsovan edustavan onnistuneesti jotakin yksinasuville yhteistä tekijää.

Vaikka taulukossa 2 esitetyt erot ovat johdonmukaisia ja suurimmassa osassa tapauksia selvästi tilastollisesti merkitseviä, ne ovat kuitenkin pieniä. Tästä syystä kannattaa tarkastella yksinasuvien ryhmää (484 kpl)  yksin ja selvittää muuttujien eroja taustamuuttujien eri luokissa (taulukko 3).Taustamuuttujat ovat samat kuin taulukossa 1.

Mallin mukaan kaikista mukaan valituista taustamuuttujista ainoastaan ammattiluokka ja tulotaso olivat merkitseviä selittäjiä. Kaikki määritellyt ammattiluokat erosivat merkitsevästi  verrokkiryhmästä eli ns. määrittelemättömästä ammattiluokasta. Määrittelemätöntä ammattiluokkaa edustavat olivat vähemmän aktiivisia. Tuloluokista kaksi alinta erosivat korkeimmasta; korkeimman tuloluokan edustajat olivat aktiivisempia. Nuori ikäluokka erosi lähes merkitsevästi (p=0,059) ylimmästä, eli aineisto antaa jotain viitteitä siitä, että nuorimmat yksinasuvat saattaisivat olla hieman aktiivisempia kuin vanhimmat.

 

Taulukko 3. Vapaa-ajan aktiivisuutta yksinasuvien keskuudessa selittävät taustatekijät. (GLM-analyysi) (yksinasuvien osa-aineisto, N=484)

 

Saadaksemme selville, mistä yksinasuvien ryhmän sisäiset erot juontuvat, tarkasteltiin ryhmän vastauksia vielä varianssianalyysillä[3] (Taulukko 4). Ainoastaan ikä ja asuinalue eivät olleet merkitseviä minkään muuttujan kohdalla. Tulotaso oli merkitsevä selittäjä kaikissa tapauksissa; tulotason noustessa keskiarvot nousivat varsin johdonmukaisesti. Aktiivisuus näiden muuttujien valossa on siis riippuvainen tuloista.

Koulutuksen yhteys muuttujiin oli samankaltainen, joskin hieman heikompi. Edeltävässä analyysissa koulutus ei ollut merkitsevä, mikä taas viestii koulutuksen ja tulotason korrelaatiosta. Kun molemmat muuttujat ovat mukana samassa mallissa, tulotaso kontrolloi koulutuksen vaikutuksen. Sukupuoli oli merkitsevä selittäjä tärkeiden ihmisten ja matkustamisen tapauksissa. Naisten kohdalla keskiarvot olivat suurempia.

 

Taulukko 4. Aktiivisuus-ulottuvuuden kysymysten keskiarvot taustatekijöiden mukaan. (Varianssianalyysi, yksinasuvien osa-aineisto, N=484)

Huom. Ruutujen väri kertoo merkitsevyysasteen. Tummin harmaa kuvaa merkitsevyyttä p<0,001 ja vaalein harmaa merkitsevyyttä p<0,05. Alleviivattujen arvojen kohdalla erot olivat lähellä merkitsevää.

Kun taulukon 4 keskiarvoja verrataan taulukon 2 keskiarvoihin, havaitaan heti, että erot ovat selvästi suurempia. Voidaan siis hyvin todeta, että yksinasuvien ryhmä todellakin on erittäin heterogeeninen ja erot ryhmän sisällä ovat huomattavasti suurempia kuin vertailtaessa yksinasuvia muihin. Näin ollen yksiasuminen ei siis itsessään näytä olevan kovinkaan merkittävä vapaa-ajanviettoa selittävä tekijä, vaan jokin laajempi piilevä tekijä, kuten kulttuurinen pääoma tai jokin psykologinen tekijä, tarjonnee paremman selityksen kulutuksen, elämäntavan ja vapaa-ajanvieton muotojen vaihteluun.

 

Moninaiset, aktiiviset yksinasuvat

Artikkelissa tarkasteltiin yksin asuvia 25–44-vuotiaita helsinkiläisiä ja keskityttiin pääasiassa vapaa-ajanviettotapoihin. Keskeisin tutkimuskysymys oli etsiä eroja ja yhtäläisyyksiä yksinasuvien ja muiden väliltä sekä toisaalta yksinasuvien ryhmän sisäisiä eroja.

Artikkelissa keskityttiin vapaa-ajanviettotapoja kuvaaviin väittämiin, joista muodostettiin ’Aktiivisuus’-ulottuvuus. Tämä oli perhekeskeisten ohella toinen niistä ulottuvuuksista, jota yksinasuminen selitti tilastollisesti merkitsevästi. Kaikista tarkastelluista kulutus- ja vapaa-ajanmuotojen ulottuvuuksista yksinasumisella oli ’aktiivisuus’-ulottuvuuteen vahvin (positiivinen) yhteys. Koska muiden ulottuvuuksien kohdalla yksinasuminen ei ollut merkitsevä selittäjä, oli oletettavaa, että myös erot olisivat pienempiä ainakin verrattuna niihin, jotka eivät asu yksin. Tämän lisäksi erot olisivat luultavasti enemmän yhteydessä muihin rakenteellisiin tekijöihin kuten tulotasoon tai asuinpaikkaan.

Tulosten perusteella voidaan vetää suuntaa antava johtopäätös siitä, että yksinasuvat ovat vapaa-ajanviettotavoiltaan hieman muita aktiivisempia ja toisaalta suhteellisen selvästi muita vähemmän perhekeskeisiä. Yksinasumisessa itsessään on siis jotain elementtejä, jotka valituista taustamuuttujista riippumatta ovat liitoksissa vapaa-ajanviettotapoihin.

Tässä artikkelissa tavoitteena oli selvittää, minkä muuttujien suhteen yksinasuvat lopulta eroavat muista ja minkälaisia sisäisiä eroja aineistosta on löydettävissä. Keskiarvoilla mitattuna suurimmat erot löytyvät väittämistä, jotka kuvaavat kuinka tärkeänä vastaajat pitävät tärkeiden ihmisten tapaamista sekä huolenpitoa ulkonäöstä ja tyylistä. Näiden lisäksi esiin nousi myös se, että yksinasuville oli tärkeää saada haasteita ja virikkeitä.

Kun yksinasuvien aktiivisuutta tarkasteltiin erillään muusta aineistosta, tuloksena oli malli, jossa merkitseviä selittäviä muuttujia oli vain kaksi: ammatti ja tulotaso. Tämä oli mielenkiintoinen tulos, sillä koko aineiston tasolla merkitseviä selittäjiä oli huomattavasti enemmän. Ovatko yksinasuvien vapaa-aikaan liittyvät valinnat siis vielä vähemmän liitoksissa rakenteellisiin taustatekijöihin kuin muilla?

Jatko-analyysit vahvistivat oletuksen yksinasuvien ryhmän heterogeenisuudesta. Erot yksinasuvien ryhmän sisällä ovat huomattavasti suurempia kuin vertailtaessa yksinasuvia muihin. Yksinasuminen ei siis itsessään näytä olevan kovinkaan merkittävä vapaa-ajanviettoa selittävä tekijä. Vaikka tässä artikkelissa keskityttiin vain muutamaan muuttujaan, tilanne on luultavasti samanlainen myös muiden vapaa-aikaa ja elämäntyyliä kuvaavien tekijöiden kohdalla.

”Urbaani elämäntapa” ei siis näyttäydy vain yhtenä monotonisena arvojen kimppuna, vaan elämäntavat ja -tyylit ja niiden pohjalla olevat arvomaailmat vaihtelevat laidasta laitaan. Kaupunki on aina jossakin määrin arvojen sulatusuuni, ja sosiologisesti kaupunkia onkin pidetty paikkana, jossa omaa tyyliään voi helposti ja sallitusti toteuttaa (ks. Simmel 2002[1903]). Tällöin elämäntyylien ja vapaa-ajan valintojen kannalta ei liene niin paljon merkitystä sillä asuuko yksin vaiko yhdessä jonkun kanssa, vaan valintoja sanelevat muut sosiaaliset, kulttuuriset ja psykologiset seikat.

Lähteet

Castells, Manuel (2002[1972]) The Urban Ideology. Teoksessa: Susser, I. (toim,): The Castells Reader on Cities and Social Theory. Blackwell. Oxford.

Florida, Richard (2002) The Rise of the Creative Class... and how it’s transforming work, leisure, community & everyday life. Basic books. New York.

Ilmonen, Mervi (2010) Mitä on urbaani? Urbaanin määrittelyjä tarkastelussa. Teoksessa: Norvasuo, M. (toim.): Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä. YTK Julkaisuja B 99. Aalto yliopisto. Espoo.

Lindblom,Taru & Mustonen, Pekka (2014) Urbaanit pikkulapsiperheet ovat tyytyväisiä kaupunkiarkeen. Hyvinvointikatsaus 1/2014, 44-50.

Simmel Georg  (2002[1903]) The Metropolis and Mental Life. Teoksessa: Bridge, G. & Watson, S. (toim.): The Blackwell City Reader. Wiley-Blackwell: Oxford and Malden.

 

 

[1] Pääkomponenttianalyysin tuloksia selitettiin general linear model (GLM) avulla. Pääkomponenttianalyysissa jokainen vastaaja saa jonkin arvon koskien kutakin pääkomponenttia. GLM-menetelmä tarkastelee näitä arvoja suhteessa valittuihin selittäviin muuttujiin.

 

[2] Selitysaste kuvaa sitä, minkä suuruinen vaikutus malliin valituilla selittäjillä (eli taustamuuttujilla)  on tarkasteltavan riippuvan muuttujan (eli kulutus- tai vapaa-ajan ulottuvuus) vaihteluun. Selitysasteen vaihteluväli on 0-1, eli selitysaste*100 voi tulkita prosenttiosuuksina. Näin ollen esimerkiksi ’urbaanit vihreät’ –kuluttajaulottuvuuden arvojen vaihtelussa havaitusta muutoksesta selittyy 15,8 prosenttisesti valituilla taustamuuttujilla, koulutuksella, sukupuolella, asuntokunnan tyypillä, asuinalueella, tuloilla ja ammattiasemalla.

[3] Aktiivisuus-ulottuvuuteen kuuluvien väittämien keskiarvoja tarkasteltiin siis erikseen taustamuuttujien luokissa. Toisin kuin GLM-analyyseissa edellä, varianssianalyysi ei ota huomioon muiden muuttujien vaikutusta. Tästä johtuen varianssimalleissa merkitseviä muuttujia on selvästi enemmän.