Riitta Hanifi

 

Nykyajan kaupunkilainen viettää yhä enemmän aikaansa yksin. Yksin voi olla vapaaehtoisesti, tarvehakuisesti tai pakosta. Tässä artikkelissa tarkastellaan pääkaupunkiseudulla asuvien ajankäytön muutoksia ja ajanvieton sosiaalisia suhteita Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimusten perusteella. Yksilön hyvinvointi rakentuu valinnanvapaudesta myös yksin olemisen suhteen. Mitä yksin vietetty aika on ja miten on käynyt perheen tai ystävien kanssa vietetylle ajalle? 

 

Yksilöllisyyttä korostava aika

Kaupungistumisen ja yksilöllistymisen myötä yhteiskunnan koheesion ja yksilöllisten valintojen tasapainottamisesta on muodostunut merkityksellistä. Nykyajan suomalaisessa yhteiskunnassa perhe ja suku tai monet rakenteelliset tekijät, kuten yhteiskuntaluokka, eivät enää yksiselitteisesti organisoi ihmisten elämää. Sen sijaan yksilön eteen levittyy mahdollisuuksien kirjo, jolloin ihmisten on itse kannettava vastuu valinnoistaan ja identiteettinsä rakentamisesta.

Yhteiskuntatutkijat väittävät (ks. esim. Beck 1995), että käynnissä oleva yhteiskunnallinen muutos luo yksilöiden käyttäytymiselle uusia vapauksia suhteessa käyttäytymistä suuntaaviin traditioihin ja normeihin. Muutos lisää elämäntapojen valitsemisen mahdollisuuksia, mutta luo vastaavasti myös enemmän epävarmuutta ja epäjatkuvuutta. Tästä näkökulmasta katsottuna sosiaalinen eristäytyminen ja mahdollisesti jopa yksinäistyminen ovat osa yleistä yksilöllistymistä (Saari 2009, 89). Ihmiset ehdollistavat sosiaaliset suhteet niistä saataviin välittömiin hyötyihin, eivätkä pitkäjänteiset sitoumukset enää rajoita yksilöiden valintoja, olipa kyse parisuhteesta, ystävistä, naapureista tai opiskelu- ja työtovereista. Saaren (2009) mukaan näkemys tekee aikaisempaa näkyvämmäksi sosiaalisten suhteiden haurastumisen, epäjatkuvuuden ja sopimuksenvaraisuuden.

Amerikkalaisessa sosiologisessa keskustelussa on pitkään analysoitu kysymystä sosiaalisesta eristäytyneisyydestä (Bellah 2007, Sennett 1992). Amerikkalaisessa keskustelussa eristäytyminen on usein nähty modernisaation sivutuotteena. Robert D. Putnam (2000) väittää, että amerikkalaiset osallistuvat kansalaisyhteiskunnan toimintaan aiempaa vähemmän, ja myös yhteydenpito sukulaisiin, ystäviin ja naapureihin on vähentynyt, mikä heikentää mahdollisuutta saada sosiaalista tukea ja luottaa muihin. Yhteiskuntatasolla tämä merkitsee sosiaalisen pääoman laskua. Sosiaalisen eristäytyneisyyden ja modernisaation välinen yhteys on todettu myös muualla kuin Yhdysvalloissa. Onko Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla modernisoitumisen myötä havaittavissa lisääntynyttä sosiaalista eristäytyneisyyttä?

Tässä artikkelissa tarkastellaan muutoksia, jotka ovat tapahtuneet siinä, kenen kanssa aikaa vietetään pääkaupunkiseudulla (vrt. Hanifi 2015, 34–43). Pääkaupunkiseudulta saatuja tuloksia verrataan koko Suomesta saatuihin tuloksiin. Artikkeli perustuu Tilastokeskuksessa tehtyihin vuosien 1999–2000 ja 2009–2010 ajankäyttötutkimusten tuloksiin. (Suomen virallinen tilasto (SVT): Ajankäyttötutkimus.)

Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus on toteutettu niin, että tutkimukseen vastaajat eli kotitalouksien 10 vuotta täyttäneet jäsenet pitivät tarkkaa kirjaa ajankäytöstään yhtenä arki- ja yhtenä viikonlopun päivänä. He kirjoittivat omin sanoin kymmenen minuutin tarkkuudella, mitä he tekivät. Näiden päiväkirjaan 10 minuutin tarkkuudella kirjoitettujen toimintojen lisäksi vastaajat merkitsivät päiväkirjoihin, olivatko he yksin vai yhdessä perheenjäsenten tai muiden tuttavien kanssa. Tällöin yksinolo voi tarkoittaa paitsi yksin kotona tai ulkona olemista, myös esimerkiksi vetäytymistä omaan huoneeseen, vaikka kotona olisikin muita ihmisiä. Yhdessäolo ei välttämättä tarkoita sitä, että tehdään jotain yhdessä. Yhdessäoloksi riittää vaikkapa television katsominen, kirjan lukeminen tai musiikin kuuntelu toisen läheisyydessä. Yhdessäololla tarkoitetaan fyysistä yhdessäoloa, joten puhelinkeskusteluja tai yhdessäoloa internetin välityksellä ei ole tässä tarkastelussa laskettu mukaan. Yhdessäolotiedot merkittiin vain valveillaoloajalta.

Yksin vietetty aika on lisääntynyt

Ajankäyttötilastoista on nähtävissä, että yksin oleminen on lisääntynyt. Pääkaupunkiseudulla yksin vietetään aikaa yli seitsemän tuntia vuorokaudesta. Miehet viettävät enemmän aikaa yksin kuin naiset. Pääkaupunkiseudulla vietetään enemmän aikaa yksin kuin koko Suomessa. Vielä vuonna 1999–2000 pääkaupunkiseudulla yksin vietettiin aikaa vähemmän kuin muualla Suomessa. (Kuvio 1)

Kuvio 1. Yksin olemiseen käytetty aika, 10 vuotta täyttäneet, minuuttia/vuorokausi

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimukset.

Samanaikaisesti perheen kanssa vietetty aika on vähentynyt. Ajankäyttötutkimuksessa perheellä tarkoitetaan samassa kotitaloudessa asuvia ihmisiä, jotka käyttävät tulojaan yhdessä. Perheeseen ei siis lasketa kuuluvaksi toisessa kotitaloudessa asuvaa lasta tai vanhempaa. Erityisesti pääkaupunkilaisnaiset ovat vähentäneet perheen kanssa vietettyä aikaa. Vielä vuonna 1999–2000 naiset viettivät pääkaupunkiseudulla perheen kanssa enemmän aikaa kuin miehet, mutta vuonna 2009–2010 miehet ja naiset viettivät perheen kanssa aikaa yhtä paljon. Muualla Suomessa naiset viettävät aikaa perheen kanssa enemmän kuin miehet. (Kuvio 2)

Kuvio 2. Yhdessäoloaika perheenjäsenen kanssa, 10 vuotta täyttäneet, minuuttia/vuorokausi

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimukset.

Miesten ajanvietto muualla kuin samassa kotitaloudessa asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa väheni aiemmasta. Naisilla taas yhdessäoloaika muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa on pysynyt suunnilleen samana. Sukulaiset, ystävät ja tuttavat eivät siis ole korvanneet perheen kanssa vietetyn ajan vähenemistä. (Kuva 3) Kuitenkin pääkaupunkiseudulla sekä miehet että naiset viettävät enemmän aikaa muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa kuin perheen kanssa. (vrt. Kuva 2 ja 3) Tähän saattaa vaikuttaa avioerojen ja uusperheiden määrän lisääntyminen, jolloin yhä useammat lapset ja vanhemmat asuvat eri kotitalouksissa. 

Kuvio 3. Yhdessäoloaika muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa, 10 vuotta täyttäneet, minuuttia/vuorokausi

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimukset.

Onko sosiaalinen eristäytyminen lisääntynyt?

Vaikka yksilöllistymistä koskevien väitteiden empiirinen perusta on jossain määrin ohut, jotkut empiirisesti todennettavat ilmiöt kyllä tukevat yleistä yksilöllistymisen ja sen myötä tapahtuneen sosiaalisen eristäytymisen teoriaa. Yksin asumisen lisääntyminen (ks. Borg & Keskinen tässä kirjassa) kertoo muutoksesta elämänkaaressa: opiskeluajat ovat pidentyneet, perheen perustamisen ajankohta on siirtynyt myöhemmäksi, avioerot ovat lisääntyneet ja eliniän pidentyessä vanhuusiän yksin asuminen on yleistynyt.

Pääkaupunkiseudulla yksinasuville on tarjolla erilaisia palveluita ja ajanvietettä, jotka mahdollistavat yhteisöllisyyden kokemisen. Yhteiskunnan vaurastuminen mahdollistaa yhä useammalle yksin asumisen vaihtoehdon, mikä luonnollisesti on positiivinen ilmiö. Kuitenkin yksin asuminen saattaa vähentää mahdollisuutta saada sosiaalista tukea.

Myös ansiotyöhön käytetyn ajan vähenemisellä saattaa olla vaikutusta yksinolon lisääntymiseen; taloudellisen taantuman seurauksena ansiotyöhön käytettiin vuosina 2009–2010 vähemmän aikaa kuin kahdella edellisellä vuosikymmenellä (Pääkkönen ja Hanifi 2011, 24). Perinteisesti ansiotyön tekeminen on ollut suomalaisille keskeinen arvo, ja työelämässä rakentuu merkittävästi sosiaalista pääomaa. Lisäksi ajankäyttötutkimuksen tulosten mukaan työttömät osallistuvat kansalaisyhteiskuntaan, kuten esimerkiksi vapaaehtoistyöhön työllisiä vähemmän (Suomen virallinen tilasto (SVT): Ajankäyttötutkimus). 

Ruudun takana yksin

Yksin oleminen näyttää lisääntyneen myös muualla: esimerkiksi Ranskassa tehty ajankäyttötutkimus osoittaa yksin vietetyn ajan televisiota katsellen lisääntyneen (Nabli & Ricroch 2013). Myös Norjassa ajankäyttötutkimuksen tulos oli sama (Vaage & Kitteröd 2014). Suomessa television katselu ei ole lisääntynyt vuosina 1999–2000 ja 2009–2010. Sen sijaan tietokoneen käyttö on lisääntynyt runsaasti sekä miehillä että naisilla kaikissa ikäryhmissä. Tämä luultavasti osaltaan aiheuttaa fyysisesti yksin vietetyn ajan lisääntymistä.

Internet kuitenkin mahdollistaa uudenlaisia sosiaalisuuden muotoja. Tuomi (2005, 158–159) toteaa, että internet jatkaa ja täydentää muita sosiaalisuuden tapoja, ja vain harvoin virtuaaliset yhteisöt elävät pelkästään sähköisen viestinnän varassa. Tilastokeskuksessa tehtävän Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen tulosten mukaan joka toinen suomalainen on mukana jossakin verkkoyhteisöpalvelussa, ja heistä lähes kaikilla verkkoyhteisön seuraaminen liittyy ystävyys- tai tuttavuussuhteisiin (Kohvakka 2013, 60–61).

Yksinolon vapaus tai pakko

Mitä seurauksia yksin olemisen lisääntymisellä voisi olla? Todennäköisesti kyse on useimmiten sosiaalisten suhteiden uudelleen järjestäytymisestä esimerkiksi internetin välityksellä, eikä yksinolon lisääntyneisyydellä silloin ole vaikutusta enemmistön hyvinvointiin. Myös asuntojen aikaisempaa suurempi koko mahdollistaa vapaaehtoisen omaan huoneeseen vetäytymisen ja oman tilan ottamisen entistä useammalle.

Yksinolon lisääntyminen koko väestön tasolla saattaa kuitenkin altistaa jotkut väestöryhmät sosiaalisen tuen puutteelle ja subjektiiviselle yksinäisyyden kokemukselle. Verkkososiaalisuus ei voi koskaan kokonaan korvata kasvokkaista yhdessäoloa, eikä kaikilla väestöryhmillä, kuten lapsilla ja vanhuksilla ole välttämättä resursseja toimia itsenäisesti internetissä. On selvää, että internet ei voi korvata lasten ja vanhempien välistä eikä puolisoiden keskinäistä kasvokkaista vuorovaikutusta. Internet ei voi myöskään korvata työpaikalla rakentuvaa sosiaalista pääomaa, joten pitkittynyt työttömyys saattaa lisätä subjektiivista yksinäisyyden kokemusta ja sosiaalisen tuen puutetta. Modernisoitumiskehityksen mukanaan tuomat muutokset elämänkaaressa ja yleisessä ajattelutavassa, kuten esimerkiksi siinä, että pysyvä parisuhde ei ole enää elämäntavan normi, saattavat tuottaa paitsi valinnanvapauden lisääntymistä, myös pakotettua yksinoloa.

Lähteet:

Beck, Ulrich (1995): Politiikan uudelleen keksiminen – kohti refleksiivisen modernisaation teoriaa. Teoksessa: Ulrich Beck & Anthony Giddens & Scott Lash. Nykyajan jäljillä. Tampere: Vastapaino.

Bellah, Robert (2007): Habits of the Heart: Individualism and Commitment in American Life. Berkeley: University of Californian Press.

Hanifi, Riitta (2015): Sosiaaliset suhteet järjestäytyvät uudelleen. Tieto & trendit – talous- ja hyvinvointikatsaus 1/2015. http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/100/ 

Hanifi, Riitta (2013): Voluntary work, informal help and trust: Changes in Finland. Procedia - Social and Behavioral Sciences 72 http://www.sciencedirect.com/science/journal/18770428/72

Kohvakka, Rauli (2013): Yhteisöpalvelut istuvat suomalaiseen sosiaalisuuteen. Hyvinvointikatsaus 2/2013. Helsinki: Tilastokeskus.

Nabli, Fella & Ricroch, Layla (2013): Spending More Time Alone in Front of TV Screens. Paris: INSEE.  http://www.timeuse.org/node/6629 

Putnam, Robert D (2000): Bowling alone: The collapse and revival of American community. New York: Simon & Schuster.

Pääkkönen, Hannu & Hanifi, Riitta (2011)Ajankäytön muutokset 2000-luvulla. Helsinki: Tilastokeskus.

Saari, Juho (2009): Yksinäisten yhteiskunta. Helsinki: WSOYpro OY.

Sennett, Richard (1992): The Fall of Public Man. New York: Norton.

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ajankäyttötutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5639. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 11.5.2015].
Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/akay/index.html

Tuomi, Ilkka (2005): Yhteisöllisyyden paluu tietoyhteiskuntaan. Teoksessa: Antti Hautamäki & Tommi Lehtonen & Juha Sihvola & Ilkka Tuomi & Heli Vaaranen & Soile Veijola. Yhteisöllisyyden paluu. Gaudeamus: Helsinki.

Vaage, Odd & Kitteröd, Ragni Hege (2012): More time spent on our own. Time Use Survey 2010. Statistics Norway  https://www.ssb.no/en/kultur-og-fritid/artikler-og-publikasjoner/more-time-spent-on-our-own