Vesa Keskinen

 

Asukkaiden tyytyväisyyttä kunnan palveluihin ja asumiseen kotikunnassa on tutkittu saman sisältöisillä kuntapalvelut -tutkimuksilla noin neljän vuoden välein vuodesta 1983 saakka. Tutkimuksen Helsinki-raportti on tehty kahdeksan kertaa, viimeisin vuonna 2012. Arjen ongelmia koskeva kysymyskokonaisuus liitettiin tutkimukseen laman keskellä 1993. Tässä artikkelissa hyödynnetään kuntapalvelut tutkimuskyselyn aikasarja-aineistoa sekä vuoden 2015 nuorisobarometritutkimuksen tietoja nuorten arjen tutkimisessa. Artikkelissa selvennetään mitkä tekijät ovat nuorille arjessa suurimpia haasteita. Näyttää siltä, että nuoret kokevat yksinäisyyttä aiempaa enemmän, vaikka myös taloudelliset ja asumiseen liittyvät ongelmat ovat esillä.

 

Nuorten yksin asumisen haasteita

Yksin asuvia ei voida tarkastella yhtenäisenä ryhmänä. Yksin asuvat elävät hyvin erilaisissa elämäntilanteissa riippuen iästä, koulutuksesta, työmarkkina-asemasta, huollettavien määrästä ja asuinpaikasta. Sosiologi Terhi-Anna Wilska (2013) nostaa yksin asuvien ääripäinä esille köyhät opiskelijanuoret ja vauraat ikääntyneet työntekijät ja eläkeläiset. Opiskelijat ovat usein köyhiä, mutta heille pienituloisuus on usein vain väliaikainen tilanne. Wilskan mukaan heikoimmassa asemassa koko maan tasolla ovat yksin asuvat yli 80-vuotiaat eläkeläisnaiset, jotka elävät pelkän kansaneläkkeen varassa. Helsingissä varsin heikoilla voidaan katsoa olevan myös ilman koulutusta ja / tai työtä olevat nuoret ja asunnottomat (Kts. esim. Borg & Hietaniemi tässä kirjassa).

Yksin asuvien ja vaikkapa kahden huoltajan perheen taloudellista tilannetta vertailtaessa puhutaan mittakaavaeduista. Yksin asuvan taloudessa kaikki kulut kohdistuvat yhteen henkilöön. Jos tuloissa, asumismenoissa tai terveydessä tapahtuu yllättävä käänne, kukaan toinen ei ole jakamassa yksin asuvan taakkaa. Kahden aikuisen taloudessa/perheessä molemmat osallistuvat yleensä talouden kuluihin. Eniten mittakaavaetuja muodostuu asumisessa, joka lohkaisee suurimman osan talouksien käytettävissä olevista tuloista (kts. esim. tässä kirjassa Peura-Kapanen). Yksin asuva joutuu hankkimaan ”kaiken” yhdelle henkilölle, kahden huoltajan perheissä/talouksissa asunto, kodinkoneet, tilatut lehdet jne. ”jakautuvat” monen henkilön kesken.

Nuorten vanhemmiltaan ja sukulaisiltaan saama taloudellinen tuki on kuitenkin merkittävää tilanteissa, joissa esimerkiksi nuorten opiskelu ja epävarmat työurat luovat taloudellisia haasteita (esim. Pelkonen et al. 2015). Noin puolet suurten ikäluokkien aikuisista lapsista sai vanhemmiltaan taloudellista tukea ja 40 prosenttia nuorista sai tukea jokapäiväisiin menoihinsa yli 250 euroa vuonna 2007 (Hämäläinen & Tanskanen 2010). Vuonna 2012 toteutetussa kyselytutkimuksessa noin 60 prosenttia vastanneista korkeakouluopiskelijoista sai taloudellista tukea lähipiiriltään, erityisesti vanhemmiltaan (Kunttu & Pesonen 2013). Kotitalouden ulkopuolella asuvat lapset saivat sitä todennäköisemmin epävirallista apua tulonsiirtoina vanhemmiltaan mitä nuoremmasta ikäryhmästä oli kyse (Hiilamo & Niemelä 2011).

Vaikka taloudellisten haasteiden tiedetään olevan nuorille keskeisiä arjen ongelmia ja vanhempien avustukset merkittävässä roolissa pärjäämiselle, tässä artikkelissa keskitytään myös erityisesti yksin asuvien 20–34-vuotiaiden nuorten arkeen ja yksinäisyyden kokemuksiin Helsingissä. Kimmoke aiheelle tuli vuoden 2012 kuntapalvelut –tutkimuksen havainnosta, jossa juuri yksinäisyys oli 18–22-vuotiaiden nuorten keskuudessa helsinkiläisten arjen ongelmista yleisintä (Keskinen 2012, 33). Yksinäisyyttä kokevat nuoret olivat usein yksin asuvia opiskelijoita.

Samankaltainen elämäntilanne on hyvä aikaa tutustua ja ystävystyä. Näin totesi Helena Partanen opiskelijoiden hyvinvointia edistävästä Nyyti ry:stä (Nelskylä & Liakka 2013): ”Tärkeät ihmissuhteet solmitaan usein esimerkiksi opiskelujen alkuvaiheessa. Jos jostakin syystä ei silloin pysty olemaan mukana ja suhteet vanhalle paikkakunnalle ovat katkenneet, ystävystymisestä voi tulla myöhemmin todella hankalaa – varsinkin jos sosiaaliset taidot ovat esimerkiksi koulukiusaamisen takia jääneet kehittymättä.”

Helsinki Mission Olli Valtonen jakaa Nelskylän & Liakkan  (2013) mukaan yksinäisyyden kahteen erilaiseen kokemukseen: emotionaaliseen ja sosiaaliseen. Ihmisellä voi olla päivittäisessä elämässä paljon sosiaalisia kontakteja, mutta hän voi silti kokea tunneperästä yksinäisyyttä.  Nuorten yksinäisyyden voisi olettaa usein olevan juuri kokemuksellista yksinäisyyttä. Ympärillä hyörii paljon saman ikäisiä ja sosiaalinen media on hallussa, mutta silti ollaan yksin.    

Yksin asuvien osuus Helsingin väestöstä on lähes vakio aina 60 ikävuoteen saakka. Tätä vanhemmista naisia on yksin asuvissa yli tuplamäärä miehiin verrattuna. Siviilisäädyltään nämä naiset ovat pääosin eronneita tai leskiä. Yksin asuvat nuoret ovat lähes kaikki naimattomia. Tämän artikkelin kohderyhmästä 20–34-vuotiaista yksin asuvia on miehistä 29 prosenttia ja naista 28 prosenttia (kuvio 1).

 

Kuvio 1. Yksin asuvien osuus ikäluokasta Helsingissä sukupuolen mukaan 1.1.2012

Tutkimuksia nuorten yksinäisyydestä ja yksinäisyyden kokemisesta

Yksinäisyyden tutkiminen ei ole aivan helppoa. Yhteisvastuu nuorista -hankeryhmä toteutti kesän 2013 aikana verkkokyselyn ”Mitä mieltä yksinäisyydestä?” (Mitä mieltä... 2013). Kyselyyn vastasi yli 900 iältään 12–33-vuotiasta lasta ja nuorta aikuista. Vastaajista vain 5 prosenttia oli poikia /miehiä, muut tyttöjä/nuoria naisia. Tytöille yksinäisyydestä puhuminen näyttää selvästikin olevan helpompaa kuin pojille.

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn mukaan Helsingin peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisista yhdeksällä prosentilla ei ollut yhtään läheistä ystävää, lukiolaisilla vastaava osuus oli kuusi prosenttia ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoilla seitsemän prosenttia. 

Pojat olivat kaikissa koulumuodoissa ilman läheistä ystävää useammin kuin tytöt. Merkittävä havainto kuitenkin on, että ystävättömien osuudet ovat vähentyneet selvästi kaikissa vastaajaryhmissä (peruskoulussa ja lukiossa vuodesta 2004, ammattioppilaitoksissa vuodesta 2008). (Matikka, Kivimäki et al. 2013a ja 2013b).

Yksinäisyyden haittavaikutukset alkavat näkyä jo alakouluiässä: torjutut, pitkään yksinäisyyttä kokeneet ovat myöhemmällä iällä muita useammin ahdistuneita, masentuneita ja kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Nuoret Helsingissä 2011 -tutkimuksen 11–19-vuotiaista nuorista vajaa kymmenesosa oli tuntenut olonsa usein yksinäiseksi (Nyholm 2012, 70). Yksinäisyyden tunteita oli tytöillä jonkin verran enemmän kuin pojilla.

Markus J. Rantalan (2013) mukaan, mitä isommassa kaupungissa asut, sitä yksinäisempi todennäköisesti olet. ”Usein kuvitellaan, että kaupungeissa asuvat eivät ole yksinäisiä, mutta ennen vanhaan maaseutujen kyläyhteisöjen sosiaaliset verkostot olivat aktiivisempia ja vahvempia kuin nykykaupungeissa. Sosiaalinen media ei pysty korvaamaan fyysistä yhteisöllisyyttä.” Edellä mainittua Rantalan väitettä voidaan myös kritisoida. Menneen ajan maaseudun yhteisöllisyys on pitkälti myytti – yhtä pidettiin pakosta.

Vuoden 2012 korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa (Kunttu & Pesonen 2013, 87) eri mittareiden mukaan yksinäisiä oli 5–7 prosenttia opiskelijoista. Yksinäisyyttä määrittivät kysymykset, joissa vastaaja koki itsensä usein yksinäiseksi, hänellä ei ollut mahdollisuutta keskustella asioistaan läheistensä kanssa tai vastaaja tapasi ystäviään harvemmin kuin kuukausittain.

 

Yksinäisyyden kokemukset lisääntyneet

Kaupunki- ja kuntapalvelut -tutkimuksessa (KAPA) selvitetään asukkaiden kuntapalveluja ja hallintoa koskevien mielipiteitä. Tutkimuksen historia käynnistyi vuonna 1982. Sen jälkeen kysely on toteutettu noin neljän vuoden välein jo kahdeksan kertaa. Viimeisin tehtiin 2012. Helsingin ohella kyselyyn on osallistunut muista suurista kaupungeista usein myös Espoo ja Tampere.  

Kapa-tutkimusten tutkimusasetelma on ollut koko ajan sama eli pääosin samat kysymykset on esitetty 18–70-vuotiaille samaa otoskehikkoa käyttäen. Tämä tarkoittaa sitä, että eri vuosien aineistot ovat hyvin vertailukelpoisia keskenään. Vastaajista nuoret ovat olleet joka kerta aliedustettuina.

Kaupunki- ja kuntapalvelut -tutkimusten Helsinki-aineistoissa yksin asuvien osuus on kasvanut huomattavasti ajanjaksolla 2001–2012. Nuorten osuus yksinasuvista on pienentynyt ja vanhimman ikäryhmän kasvanut. Tämä selittyy osin sillä, että vastaamishalukkuus kyselytutkimuksiin on 2000-luvulla laskenut selvästi. Parhaiten kyselyihin vastaavat iäkkäämmät. (Taulukko 1)

Nuoriksi tässä tarkastelussa rajattiin 20–34-vuotiaat. Nuorimmissa 18–19-vuotiaissa on vielä paljon vanhempien luona asuvia. Ikäryhmästä yksin asuvia oli vuoden 2012 kyselyssä 38 prosenttia nuorista vastaajista ja muissa elämäntilanteissa, parisuhteessa tai vanhempien luona asuvia oli 62 prosenttia. (Taulukko 1)

 

Taulukko 1. Yksin asuvien määrä, osuus ja ikärakenne vuosien 2001–2012 kuntapalvelut – tutkimusten aineistoissa Helsingissä

 

Arjen ongelmia koskeva kysymyskokonaisuus liitettiin tutkimukseen laman keskellä 1993. Kysymyskokonaisuus on laajentanut tutkimusta palvelutyytyväisyyden mittaamisesta elinolotutkimuksen suuntaan. Vastaajat ovat pitäneet kysymyskokonaisuutta ilmeisen tärkeänä, sillä pitkään kysymyssarjaan on vastattu uskollisesti. Vain ani harva on jättänyt vastaamatta siihen. Vuonna 2012 kysymyksen jätti Helsingissä väliin vain 27 henkilöä (1,7 %).

Kysymys on esitetty muodossa: ” Onko Teillä tai jollakin perheenjäsenellänne ollut ongelmia, jotka vaikeuttavat jokapäiväisestä arkielämästä selviytymistä?”

Ongelmia kysyttiin 14 asian suhteen. Tieto ”Ei mitään kysytyistä ongelmista” on laskettu aineistoista erikseen.

Yksin asuvilla nuorilla oli jonkin verran enemmän erilaisia arjen ongelmia kuin muilla nuorilla tai kaikilla vastaajilla. Yksin asuvilla nuorilla arjen ongelmista korostuivat taloudelliset ja asumiseen liittyvät ongelmat sekä yksinäisyys. Ongelmista talous ja asuminen liittyvät läheisesti toisiinsa. (Kuvio 2)

 

Kuvio 2. Arjen ongelmat eri vastaajaryhmissä vuoden 2012 aineistossa, 20-34-vuotiaat

Reilun kymmenen vuoden tarkastelu paljastaa, että kysytyistä arjen ongelmista yksinäisyyden kokeminen oli ainoa asia, joka oli selvästi yleistynyt nuorten ongelmana vuodesta 2001. Muissa asioissa vuosittaiset vaihtelut ovat olleet suhteellisen suuria.(Kuvio 3)

Kuvio 3. Yksin asuvien nuorten arjen ongelmat 2001–2012, 20–34-vuotiaat

 

Nuorisobarometrista tietoa yksinäisistä Helsinkiläisnuorista

Vuosittain julkaistava Nuorisobarometri mittaa 15–29-vuotiaiden suomalaisten nuorten arvoja ja asenteita. Kysely on tehty vuodesta 1994 lähtien. Pysyvien perusteemojen, työn ja koulutuksen lisäksi pitkään seurattuja aiheita ovat olleet yhteiskunnallinen vaikuttaminen, asuminen, tulevaisuus ja sosiaalinen elämä sekä tyytyväisyys elämään ja sen eri osa-alueisiin. Vuoden 2015 tutkimuksen erityisteemana oli arjenhallinta.

Helsingin kaupunki päätti osallistua vuoden 2015 nuorisobarometri-tutkimukseen 1000 hengen lisäotoksella. Lisäotoksen tarve syntyi nuorten hyvinvointi-indikaattorityöskentelyn yhteydessä, kun huomattiin, että monia valitun viitekehyksen mukaisia indikaattoritietoja (esim. aktiivinen kansalaisuus ja itsensä kehittäminen) ei ollut saatavissa. Helsingin haastattelulomaketta muokattiin enemmän kaupunkinäkökulman suuntaan ja joitakin kysymyksiä korvattiin Helsinkiä koskevilla, omilla kysymyksillä.

 

Työttömyys lisäsi yksinäisyyden kokemuksia

Nuorisobarometritutkimuksen mukaan kaupungeissa asuvilla 15–29-vuotiailla nuorilla on varsin samanlaiset elämäntilanteet. Helsingissä on suhteellisesti vähiten perheellisiä nuoria. Maaseudulla asuvat poikkesivat muista, sillä heistä lähes puolet asui vanhempiensa luona. Tämä selittyy sillä, että maaseudulla vastaajissa oli paljon nuorimpaan ikäryhmään kuuluvia, 15–19-vuotiaita vastaajia. (Taulukko 2)

 

Taulukko 2. Nuorisobarometrin vastaajien asumismuoto / perhetilanne  vuonna 2015

Valtakunnallisen Nuorisobarometri 2015 tutkimuksen 15–29-vuotiasta nuorista 66 prosenttia oli muuttanut kotoaan. Kotoa muutetaan asumaan useimmiten yksin opiskelupaikkakunnalle opinahjon viereen. Barometriaineiston mukaan yleisintä nuorten yksin asuminen on 23. ikävuoden tietämissä. Sen jälkeen muut perhetilanteet yleistyvät, mutta edelleen 20–24- ja 25–29-vuotiaista yksin asuvia on reilu neljäsosa (28–29 %). (Kuvio 4) Nuorisobarometrin mukaan naisten ja miesten yksin asuminen on yhtä yleistä.

 

Kuvio 4. Yksin asuvien osuus iän mukaan Nuorisobarometrin vastaajissa 2015 (N=1894), koko maa

 

Kotoaan muuttaneista reilut puolet (58 %) oli saanut arjen haasteiden tueksi vanhemmiltaan taloudellista tukea haastattelua edeltäneen kuuden kuukauden aikana. Helsingissä asuvista nuorista tukea oli saanut 63 prosenttia ja muissa suurissa kaupungeissa asuvista vieläkin useampi, 71 prosenttia. Kolme yleisintä taloudellisen tuen muotoa olivat kaikilla tutkimusalueilla ruuan osto, liikennekuluissa avustaminen ja vaatteiden osto.

Arjen haasteista yksinäisyyttä kysyttiin vuoden 2015 nuorisobarometrissa kysymyksellä ”Koetko itsesi yksinäiseksi?” Vastausten perusteella nuorten yksinäisyyskokemukset ovat kaupunkiympäristöissä hyvin yhteneväiset. Vakiintuneiden kaupunkiseutujen ulkopuolella eli lähinnä maaseudulla ilmiö oli harvinaisempi. On huomattava, että oheisessa tarkastelussa (kts. taulukko 3) Helsinki sisältyy omalla painoarvollaan myös koko maan aineistoon ja on mukana pääkaupunkiseutu-tarkastelussa. 

 

Taulukko 3. Yksinäisyyden kokemukset 2015 eri alueilla

Itsensä joskus yksinäiseksi kokeneita oli naisissa enemmän kuin miehissä. Ero oli kymmenen prosenttiyksikön luokkaa (koko maassa naiset 35 %, miehet 26 %).  Tämä päti kaikilla tutkimusalueilla, pääkaupunkiseudulla eron ollessa pienin, kuusi prosenttiyksikköä. (Kuvio 5) Muutoin itsensä ”joskus” yksinäiseksi kokeminen on niin ”tavallinen ilmiö”, ettei eroja syntynyt juuri minkään taustamuuttujan mukaan (ikä, kotikunnassa asumisaika).

 

Kuvio 5. Yksinäisyyskokemukset sukupuolen mukaan eri alueilla (N=1894)

 

Pääasiallisen toiminnan mukaan yksinäisyys oli etenkin työttömien ongelma, heistä yksinäisyyttä oli kokenut usein 6 prosenttia ja joskus 36 prosenttia. Luvut koskevat koko maan aineistoa, jossa työttömiä oli 163. Kun yksinäisyyden kokemuksia katsotaan asumismuodon mukaan, havaitaan, että vähiten niitä oli parisuhteessa elävillä. Eniten yksinäisyyttä kokivat yksin asuvien jälkeen vanhempiensa kanssa asuvat sekä soluasunnossa tai kämppäkaverin kanssa asuvat nuoret. (Kuvio 6)

 

Kuvio 6.  Yksinäisyyden kokemukset Helsingissä 15–29-vuotiailla asumismuodon mukaan (N=1002)

 

Koska nuorten yksinäisyys on lisääntynyt, voidaan pohtia, mikä selittää yleistyneen yksinäisyyden kokemisen. Onko kyseessä kulttuurinen muutos? Yksinäisyys ei ehkä ole enää niin arka aihe kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten.  Aiheena yksinäisyys on ollut paljon esillä julkisuudessa, joten asian myöntäminenkin voi olla nykyään helpompaa.

 

Lähteet

Hiilamo, Heikki & Niemelä, Mikko (2011). Paras turva perheessä? Suomen kotitalouksien väliset tulonsiirrot kansainvälisessä vertailussa. Teoksessa Anne Birgitta Pessi & Juho Saari (toim.) Hyvien ihmisten maa. Auttaminen kilpailukyky-yhteiskunnassa. Tutkimuksia 31. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu, 145–163.

Hämäläinen, Hans & Tanskanen, Antti (2010). Perhesukupolvet ja taloudellinen auttaminen. Suurten ikäluokkien lapsilleen ja vanhemmilleen antama tuki. Janus 18 (4), 374–386 <http://ojs.tsv.fi/index.php/janus/article/view/50586/15327>

Koivuniemi Heli (2013). Sinkun talous ei kestä yllätyskäänteitä. Helsingin Uutiset 27.11.2013.

Kunttu Kristina & Pesonen Tommi (2013). Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 47, 2013. 407 s. ISBN 978-952-5696-37-0. <http://www.yths.fi/filebank/1864-KOTT_2012_verkkoon.pdf>

Matikka Anni, Kivimäki Hanne, Luopa Pauliina, Nipuli Suvi, Vilkki Suvi, Jokela Jukka, Laukkarinen Essi & Paananen Reija (2013a). Kouluterveyskysely 2013: Helsingin kuntaraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsingin kaupunki.

Matikka Anni, Kivimäki Hanne, Luopa Pauliina, Nipuli Suvi, Vilkki Suvi, Jokela Jukka, Laukkarinen Essi & Paananen Reija (2013b). Kouluterveyskysely ammatillisissa oppilaitoksissa 2013: Helsingin kuntaraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsingin kaupunki.

Nelskylä Lena & Liakka Essi (2013). Ystävyydet solmitaan syksyllä. Helsingin Sanomat, Nyt-liite 13.9.2013.

Mitä mieltä yksinäisyydestä – verkkokysely nuorille kesä 2013 (2013). Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti, Suomen Mielenterveysseura ja Helsingin seurakuntayhtymä. <http://www.mielenterveysseura.fi/files/2227/Mita_mielta_yksinaisyydesta_kooste_2013.pdf>

Nyholm Anna Sofia (2011). Kaverit ja kavereiden tapaamispaikat. Teoksessa Vesa Keskinen & Anna Sofia Nyholm: Nuoret Helsingissä 2011. Helsingin kaupungin tietokeskus 2012:3.

Pelkonen Inka, Tanskanen Antti O. & Danielsbacka Mirkka (2010). Huono-osaiset nuoret aikuiset ja epävirallinen apu. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen työpaperi 2015 (7).<http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/28dc10b27d84aff152094666bbf26af5/1453714921/application/pdf/4607744/Huono-osaiset%20nuoret_VTL%20Ty%C3%B6paperi%207.pdf>

Rantala Markus J. (2013). ”Yksinäisyys ei ole ihmiselle luontaista”. Helsingin Uutiset 20.11.2013.

Wilska, Terhi-Anna (2013). Nämä asiat vaikuttavat sinkun talouteen. Uusimaa 20.11.2013. <http://www.uusimaa.fi/artikkeli/266225-nama-asiat-vaikuttavat-sinkun-talouteen?quicktabs_4=1>