Pekka Borg

Mitä eroa on yksinasuvilla, yksinelävillä, sinkuilla ja yksinäisillä vai voivatko nämä käsitteet kuvata samaa henkilöä? Joku henkilö voi olla kaikkea tuota, mutta toiselle saattaa sopia vain niistä yksi sana.
Kirjoitetaanko yksin asuva tai yksin elävä yhteen vai erikseen? Kotimaisten kielten keskuksen neuvonnan mukaan molemmat vaihtoehdot kelpaavat. Vielä on yleisempää kirjoittaa yksin asuminen tai eläminen erikseen, mutta jos puhutaan ilmiöstä käsitteenä, voidaan sanat kirjoittaa yhteen.

 

Yksinasuva

On asuntokunnan kokoon liittyvä käsite. Se tarkoittaa henkilöä, joka on asunnon ainoa asukas. Käsite rajaa ulkopuolelle myös asunnottomat ja asuntoloissa, laitoksissa ym. yhteismajoituksessa asuvat henkilöt. Yksinasuva ei kuitenkaan ole sosiaalisia suhteita kuvaava käsite. Yksinasuvakin voi elää parisuhteessa.

 

Yksinelävä

On sosiaalisiin suhteisiin liittyvä käsite, jolla tarkoitetaan ilman puolisoa ja huollettavia lapsia elävää henkilöä. Yksinasumisen ja yksinelämisen suhteen vaikeasti määriteltäviä ovat lapsen yhteishuoltajuudet, joissa lapsi on osan ajasta äidin ja osan isän luona.

Yksinelävä voi asua yhdessä toisen tai useammankin aikuisen kanssa, jos hän ei elä asuinkumppanin kanssa parisuhteessa. Opiskelijat ja kaverit jakavat usein asunnon mm. kustannusten minimoimiseksi ja jos heillä ei ole parisuhdetta keskenään tai muualla asuvan henkilön kanssa, he ovat yksineläviä. Samoin aikuiset sisarukset voivat asua yhdessä ja isä tai äiti saattaa asua esimerkiksi hoidollisista syistä aikuisen lapsensa luona. Yksinelävä voi olla myös asunnoton, vaikka toisaalta asunnoton voi olla parisuhteessakin elävä.

 

Erillissuhteessa elävät

(living apart together, LAT, yhdessä erikseen elävät) on uudehko käsite, jolla tarkoitetaan parisuhteessa eläviä, jotka asuvat kumpikin eri osoitteessa. Erillissuhde viittaa kahden aikuisen suhteeseen, joten myös lapsen/lapsien kanssa asuva yksinhuoltaja voi elää erillissuhteessa. Voi olla vaikea löytää selkeätä kriteeriä, milloin on kyse erillissuhteesta ja milloin jonkinlaisesta seurustelusta. Martinin ym. (2011, 2) mukaan erillissuhteen edellytyksenä on, että henkilöt pitävät itseään parisuhteessa elävänä ja että myös muut mieltävät heidät pariksi.

 

Etäsuhde

On erillissuhteen alamuoto, jossa suhteen osapuolet elävät melko kaukana toisistaan ja tapaamisvälit voivat olla kohtalaisen pitkiä (Kontula 2009, 33). Kanadalaisessa väestötutkimuksessa 6 % erillissuhteessa elävistä asui vähintään puolen päivän ajomatkan päässä ja lisäksi 12 % asui yli tunnin ajomatkan päässä (Statistics Canada 2011).

 

Päättyneessä suhteessa yhdessäasuva

On erillissuhteelle käänteinen käsite, jonka englanninkieliselle termille ”Living together apart” (LTAsuhde) ei ole vakiintunutta suomenkielistä käännöstä. Sillä tarkoitetaan kahta yhdessä asuvaa aikuista (sekä mahdollisia lapsia), jotka eivät enää katso elävänsä parisuhteessa keskenään. Yhteisasumisen jatkumisen syynä voi olla esim. halu hoitaa lapset yhdessä aikuisiksi, vaikeus löytää uutta asuntoa tai muut taloudelliset tekijät. (Martin ym. 2011, 3)
 
 

Sinkku

Sinkku on arkikielessä tavanomainen nimitys yksineläville. Arja Mäkinen (2008, 30) päätyi kuitenkin yksineläjänaisia koskevassa väitöstyössään hylkäämään sinkku-sanan käytön, koska sinkku ei ole tutkimuskieleen sopiva, sävyltään neutraali sana. Arkipuheessa sinkkuun liitetään usein tietynlainen käyttäytyminen ja elämäntyyli. Myös yksinhuoltajia saatetaan nimittää sinkuiksi, jos heillä ei ole puolisoa tai seurustelusuhdetta.

 

Yksinäinen

Ei viittaa yksin asumiseen vaan tunteeseen tai kokemukseen, jossa henkilö kokee eristyneisyyttä muista ihmisistä, vaikka kaipaisi sosiaalista kanssakäymistä (Saari 2009, 9).

Sosiologisessa tutkimuksessa (esim. Saari 2009) tutkitaan yksinäisyyttä ja sen esiintyvyyttä yhteiskunnallisena ilmiönä. Kiinnostuksen kohteena on, minkälaisten mekanismien kautta sosiaaliset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet yksinäisyyden kokemiseen ja sitä kautta koettuun hyvinvointiin. Sosiaaliset suhteet ja verkostot, sekä ihmisten keskinäiset että yksilöiden ja instituutioiden väliset siteet ja luottamus instituutioihin ovat tärkeitä yksinäisyyden tutkimisessa.

Yksinäisyyttä on selitetty monenlaisilla teorioilla (ks. esim. Tiikkainen 2011). Robert Weissin interaktionistinen teorian mukaan on kahdenlaista yksinäisyyttä. On emotionaalista yksinäisyyttä, joka aiheutuu kiintymystä tuottavan suhteen puuttumisesta. Toisaalta on sosiaalista yksinäisyyttä, joka aiheutuu sosiaaliseen yhteisöön liittymisen epäonnistumisesta.

Psykodynaamisissa teorioissa korostetaan läheisimmissä ihmissuhteissa varhaislapsuudessa tapahtuneiden häiriöiden vaikutuksia vuorovaikutustaitoihin. Kognitiivisessa teoriassa persoona vaikuttaa siihen millaiseksi henkilö tulkitsee tilanteensa. Toisaalta sekä tosiasialliset sosiaaliset suhteet että ympäröivä yhteiskunta ja kulttuuriset normit vaikuttavat siihen, millaiseksi henkilö kokee sosiaaliset suhteensa.

Eksistentiaalisessa teoriassa yksinäisyys kuuluu ihmiselämään. Kyvyttömyys ja pelko olla yksin pahentavat yksinäisyyttä. Oppiminen olemaan itse itsensä ja kohtaamaan yksinäisyytensä auttaa voittamaan pelon. Eksistentialismi tuo esiin myös yksinäisyyden positiivisia puolia, jotka vapauttavat voimavaroja luovuudelle.

Yksinäisyyttä voivat aiheuttaa myös fyysiset liikkumisen esteet ja etäisyydet.

 

Yksinasuvat ja yksinelävät tilastoissa ja tutkimuksessa

Väestötilastojen tuottamisessa ei aina voida toimia puhtaasti käsitteiden mukaisesti, vaan joudutaan usein tekemään kompromissiratkaisuja. Asuntokuntatilasto kuvaa melko yksiselitteisesti, kuinka monta henkeä asunnossa asuu. Perhetilastoissa ongelmia tuottaa avoliittojen määrittely. Kun väestörekistereihin ei ole kerätty tietoa henkilöiden avosuhteista, on avoliitossa elävät päätelty laskennallisesti tietyillä ikään ja sukupuoleen liittyvillä rajauksilla. Tällöin myös tosiasiallisesti pariutumattomia henkilöitä tulee määritellyksi avopareiksi.

Alla on esitetty tilastokeskuksen määritelmiä ja laskentaperusteita asuntokunnan ja perheen tilastoinnissa.

 

Asuntokunta

Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Väestön keskusrekisterin mukaan vakinaisesti laitoksissa kirjoilla olevat, asunnottomat, ulkomailla ja tietymättömissä olevat henkilöt eivät muodosta asuntokuntia

Asuntokuntakäsite otettiin käyttöön vuoden 1980 väestölaskennassa. Sitä aikaisemmissa laskennoissa käytettiin ruokakuntakäsitettä. Ruokakunnan katsottiin muodostuvan yhdessä asuvista perheenjäsenistä ja muista henkilöistä, joilla oli yhteinen ruokatalous. Alivuokralainen, jolla oli oma ruokatalous, muodosti oman ruokakuntansa. Vuodesta 1980 alivuokralainen kuuluu samaan asuntokuntaan muiden asunnossa asuvien kanssa.

Asuntoväestöön kuuluvat väestötietojärjestelmän mukaan vuoden lopussa varsinaisissa asunnoissa vakinaisesti asuvat henkilöt. Laitoksissa vakinaisesti kirjoilla olevat, asuntoloissa ja ulkomailla asuvat sekä asunnottomat henkilöt eivät kuulu asuntoväestöön.

 

Perhe  

Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia. Perhetilastot lasketaan vuoden vaihteessa Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän mukaan samassa asunnossa asuvista henkilöistä.

Asuntokunnissa asuvat perheen ulkopuoliset henkilöt, eivät kuulu perheväestöön, elleivät muodosta omaa perhettä. Myöskään yhdessä asuvat sisarukset tai serkukset eivät ole perhe, eivätkä kuulu perheväestöön. Yksin tai samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa asuvat ihmiset eivät kuulu perheväestöön.
Perheiden perusväestö poikkeaa asuntoväestöstä siten, että siihen lasketaan kuuluvaksi myös asuntoloissa asuvat perheet. Sen sijaan laitoksissa kirjoilla olevista henkilöistä ei muodosteta perheitä.

Perheessä voi olla korkeintaan kaksi perättäistä sukupolvea. Jos asuntokunnassa on useampia sukupolvia, perhe muodostetaan nuorimmasta sukupolvesta lähtien. Näin esim. lapsensa perheen kanssa asuva anoppi tai appi jää perheeseen kuulumattomaksi, ellei yhdessä asu myös puoliso, jolloin vanha pariskunta muodostaa oman erillisen perheen.
Vuodesta 1990 lähtien tietokoneohjelma päättelee asunnossa mahdollisesti asuvista puolisottomista, vähintään 18-vuotiaista, eri sukupuolta olevista henkilöistä avoparin, jos he eivät ole sisaruksia ja heidän ikäeronsa on korkeintaan 15 vuotta. Puolisoiden iälle eikä ikäerolle aseteta rajoituksia, jos heillä on yhteinen lapsi.

Avopariksi päätellään siten esimerkiksi entisten käsitteiden mukainen yksinhuoltajaäiti, jonka luona asuu sopivan ikäinen mies. Samoin nyt muodostetaan perheen tyttärestä ja mahdollisesta perheen kanssa asuvasta sopivan ikäisestä miehestä avopari. Perheiden päättelyä hankaloittaa se, että väestötietojärjestelmä ei kerro, onko perheen kanssa asuva henkilö alivuokralainen. Otostutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että teknisestä avoparien päättelystä aiheutuva virhe on melko pieni.
Lapsiperhe on perhe, johon kuuluu vähintään yksi kotona asuva alle 18-vuotias lapsi.

 

Uusperhe

On perhe, jossa on vähintään yksi, vain toisen puolison lapsi.

Yksinelävien tutkimisessa olisi usein tarvetta tilastotietoon, joka kattaisi sekä yksinelävät että erityyppisissä perheissä asuvat. Väestötietojärjestelmästä tämänlaista yhdistelmätietoa on huonosti saatavissa, mutta monien palveluiden asiakasrekistereissä on käytössä perhetyypittely, joka sisältää yksinelävät omana luokkanaan.

Haastattelu ja kyselytutkimuksien etuna on, että niissä voi kerätä laajemmin tietoa yksinelämisestä ja erilaisista sosiaalisista suhteista. Tosin kyselyissä vastausprosentti voi jäädä alhaiseksi ja otosperusteet voivat rajata yksinelävien ryhmiä ulkopuolelle. Esimerkiksi osoitteisiin perustuvissa kyselyotoksissa laitoksissa asuvat ja asunnottomat jäävät otoksen ulkopuolelle, vaikka enemmistö asunnottomista on yksineläviä.

 

Lähteet:

Kontula, Osmo (2009). Parisuhdeonnen avaimet ja esteet. Perhebarometri 2009. Väestöntutkimuslaitos E 38/2009. Väestöliitto. Helsinki.
http://vaestoliittofibin.directo.fi/@Bin/8bde55c8732961d78b2550ece63ef42f/1391092735/application/pdf/318644/Perhebarometri%202009.pdf

Kontula, Osmo (2013). Yhdessä vai erikseen? Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista,
ristiriidoista ja erojen syistä
. Perhebarometri 2013. Helsinki: Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos – Katsauksia E 47/2013.
http://vaestoliittofibin.directo.fi/@Bin/f5efd64d3f24a9e5d06b5c5bf516d7e6/1395058900/application/pdf/2979010/Perhebarometri2013_web_1.pdf

Martin, Claude & Cherlin, Andrew & CrossBarnet, Caitlin (2011). Living Together Apart in France and the United States. PopulationE, 66:34, 121.
http://www.ined.fr/fichier/t_publication/1587/publi_pdf2_66_561_582_ine_pop1103_4_martin.1.pdf

Mäkinen, Arja (2008). Oikeesti aikuiset. Puheenvuoroja yksineläjänaisen normaaliudesta, hyväksyttävyydestä ja aikuisuudesta. Tampere: Acta Universitatis Tamperensis 1349.
http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67891/9789514474507.pdf?sequence=1

Saari, Juho (2010). Yksinäisten yhteiskunta. Helsinki.

Statistics Canada 2011. General Social Survey: Overview of Families in Canada – Selected Tables on Families in Canada. Catalogue no. 89 650 X — No. 001. http://www.statcan.gc.ca/pub/89650x/89650x2012001eng.pdf

Tiikkainen, Pirjo (2011). Yksinäisyys teorioiden valossa. Teoksessa: Heiskanen, Tarja & Saaristo, Liisa (2011) Kaiken keskellä yksin. Yksinäisyyden syyt, seuraukset ja hallintakeinot. Juva: PSKustannus.

Turcotte, Martin (2013). Living apart together. Insights on Canadian Society. Statistics Canada,
Catalogue no. 75 006 X. http://www.statcan.gc.ca/pub/75006x/2013001/article/11771eng.pdf